Yllättävä tapa auttaa: Näin voit välttyä tarkoituksettomalta ylensyönniltä
Esimerkiksi äänekkäät lounashetket ystävien kanssa voi olla parempi laittaa tuolle, jos haluat tarkailla painoasi ja välttää ylensyöntiä.
Brigham Youngin yliopiston ja Colorado Staten yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan oman syömisensä ääniä – eli pureskelua, nieleskelyä ynnä muuta – kuulevilla on taipumusta syödä vähemmän. Esimerkiksi musiikin kuuntelu tai television katsominen aterioiden yhteydessä voi siis johtaa tarkoituksettomaan ylensyöntiin.
Newserin mukaan tutkijat tekivät kolme koetta selvittäkseen Crunch Effectiksi nimeämänsä vaikutuksen voimaa. Esimerkiksi yksi kokeista paljasti, että kovia ääniä kuulokkeilla kuunnelleet söivät enemmän suolarinkeleitä kuin he, jotka kuuntelivat hiljaisia ääniä.
Tutkijat uskovat syömisestä lähtevien äänien voivan olla ”kulutusseurannan vihje” keholle.
”Jos ihmiset ovat enemmän keskittyneitä ruoan aiheuttamaan ääneen, se voi vähentää nautitun ruoan määrää”, Ryan Elder Brigham Youngin yliopistosta totesi.
Newserin mukaan tuoreen tutkimuksen tulokset vahvistavat vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen tuloksia, joiden mukaan ihmisillä oli taipumusta syödä enemmän, jos heidän syömisensä häiriintyi.
Voit lukea lisää Food Quality and Preference -julkaisussa ilmestyneestä tutkimuksesta täältä.
Lähde: Newser
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi