Wonder Woman -elokuvan vain naisille tarkoitetut näytökset suututtavat
Texasilaisen elokuvateatterin suunnittelema vain naisille tarkoitettu Wonder Woman -elokuvanäytös on aiheuttanut närää katsojien keskuudessa, kertoo CNN.
Kuuluisa Alamo Drafthouse -elokuvateatteri kertoi aikovansa järjestää Gal Gadotin tähdittämästä Wonder Womanista näytöksen, johon sallitaan vain naiskatsojia.
– Pahoittelemme, herrat, mutta girlpowerin nimissä emme ota yhtenä erikoisiltana vastaan lainkaan mieskatsojia – ja kun sanomme, että vain itsensä naisiksi identifioivat saavat tulla, me myös tarkoitamme sitä. Kaikki tässä tapahtumassa työskentelevätkin ovat ainoastaan naisia, elokuvateatteri tiedotti.
Valikoivaa tasa-arvoa?
Tapahtuman Facebook-sivulta päätellen osaa mieskatsojista tämä tieto suututti.
– Ilmeisesti tasa-arvo on valikoivaa näinä päivinä. Miten olisi vain miehille tarkoitettu elokuvanäytös, vai eikö tasa-arvo toimikaan niin?, kirjoittaa eräs kommentoija.
Kyseessä ikonisen hahmon juhlistaminen
Alamo Drafthouse vastasi saamaansa negatiiviseen palautteeseen huomauttamalla, että he ovat ennenkin järjestäneet näytöksiä valikoidulle yleisölle, kuten esimerkiksi sotaveteraaneille, ja että tässä tapauksessa kyse on Wonder Womanin hahmon juhlimisesta.
Alamon mukaan kyse on siis ainoastaan tämän elokuvahahmon hengen juhlistamisesta, ja yritys jopa lisäsi samanlaisen näytöksen sen New Yorkissa sijaitsevaan teatteriin.
Lähde: CNN
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi