”Voit saada sadun ilman prinssiäkin” – Italialainen Laura, 40, meni naimisiin itsensä kanssa
Hääjuhlassa oli paikalla 70 vierasta ja tarjolla kolmikerroksinen kakku.
Moni nainen etsii sitä oikeaa ja haaveilee unelmiensa häistä. Kun italialaisen fitness-ohjaaja Laura Mesin 12 vuotta kestänyt parisuhde päättyi pari vuotta sitten, hän päätti toimia toisin, jos ei löydä kumppania.
”Sanoin ystävilleni ja perheelleni, että jos en löydä sielunkumppaniani 40-vuotissyntymäpäivääni mennessä, menen naimisiin itseni kanssa”, Mesi kertoi italialaislehdelle BBC:n mukaan.
Kun uutta rakasta ei löytynyt, nainen piti päänsä ja meni naimisiin itsensä kanssa. Hääjuhliin osallistui 70 vierasta, tarjolla oli kolmikerroksinen kakku, Mesillä oli morsiusneidot ja hän pukeutui valkoiseen häämekkoon.
”Uskon vahvasti siihen, että jokaisen meistä täytyy rakastaa ensimmäisenä itseään. Voit saada sadun ilman prinssiäkin”, Mesi kertoi.
Mesin mukaan hän on ensimmäinen italialainen nainen, joka on pitänyt soolohäät, mtta seremonialla ei kuitenkaan ole laillista painoarvoa.
”Jos jonain päivänä löydän miehen, jonka kanssa voin suunnitella tulevaisuutta, olen onnellinen, mutta minun onneni ei riipu hänestä”, nainen sanoi.
BBC:n mukaan 40-vuotias Mesi on osa kasvavaa trendiä, jota kutsutaan sologamyksi, soologamiaksi. Tällaisten seremonioiden puolestapuhujat sanovat niissä olevan kyse itserakkaudesta ja hyväksynnästä.
Itsensä kanssa naimisiin menneistä henkilöistä on olemassa BBC:n mukaan raportteja jo vuodesta 1993 lähtien. Kaikki eivät kuitenkaan katso sitä hyvällä ja Mesikin on saanut negatiivisia kommentteja sosiaalisessa mediassa julkaisemiinsa hääkuviin.
Mesi on kertonut medialle tiedostavansa, että soolohäät eivät sovi kaikille. Hänen mukaan mennäkseen itsensä kanssa naimisiin tarvitaan tietyn verran rahaa, läheisten tuki ja ennen kaikkea:
”Ripaus hulluutta.”
Voit katsoa kuvia Mesin häistä täällä tai täällä.
Lähde: BBC
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti