Voihkiminen voi tehdä seksistä entistä kuumempaa – ja orgasmeista vahvempia
Voihkiminen ei ole pakollista, mutta jos ääntä tulee luonnostaan, ei sitä kannata estellä.
Voihkiminen on erittäinen luontainen osa seksiä ja toimii myös eräänlaisena tehosteena tai boostina. Journal of Social and Personal Relationships -lehdessä vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan ääntely ja voihkiminen seksin aikana voivat jopa viitata tyydyttäväpän seksielämään, kertoo Women’s Health.
Vaikka ääntä haluaisikin käyttää enemmän, voi voihkiminen kuitenkin mietityttää, jos sitä ei ole ennen tehnyt. Voihkimisesta voi jopa ottaa hieman paineita ja mielessä voi pyöriä monenlaisia huolia, kuten ”Mitä jos kuulostan tylsistyneeltä pornonäyttelijältä?” tai ”Entä jos joku muu kuulee?”
Näiden huolien lievittämiseksi Women’s Health jututti seksiasiantuntijoita, jotka kertoivat kaiken olennaisen voihkimisesta – kenties nämä neuvot innostavat sinua olemaan äänekkäämpi seksin aikana:
Voihkimisen taustalla erilaisia syitä
Women’s Healthin mukaan voihkimisen syy on yleensä yksinkertainen: ihminen on kiihottunut.
”Naiset voihkivat seksin aikana kommunikoidakseen kumppaneilleen, että he nauttivat siitä, mitä kumppani tekee”, seksi- ja parisuhdevalmentaja Nicole Buratti kertoo.
Se on kuin eräänlainen tuuppaisu oikeaan suuntaan tai nautintoa täynnä oleva reaktio siihen, että kumppani tekee juuri ne kaikki oikeat asiat, ja usein voihkiminen ja ääntely tulee kuin huomaamatta, luonnostaan. Toisinaan ihmiset kuitenkin voihkivat, kun heillä on epämukava olo tai tylsää.
”Kumppanin ei pitäisi joutua tulkitsemaan kipuvoihkaisua nautintovoihkaisusta”, muistuttaa tohtori Laurie Mintz.
Jos jokin sattuu tai ei tunnu mieluisalta, on siitä hyvä sanoa kumppanille ja pyytää, että kumppani toimii samoin, jos kokee itse jonkin olevan kivuliasta tai epämukavaa.
Äänet voivat äityä villiksi
Women’s Healthin mukaan voihkiminen voi tehdä seksistä entistä kuumempaa.
”Jotkut tutkimukset ovat todenneet, että mitä syvämmälle olet seksikokemuksessasi, sitä vähemmän hillittyjä äänistäsi saattaa tulla. Omat äänesi voivat jopa toimia lisäämään omaa kiihottumistasi”, Mintz selittää.
Paras seksi on vapauttavaa ja voihkiminen silloin, kun siltä tuntuu, auttaa vapauttamaan omia rajoituksia ja estelyitä, jotta voit todella uppoutua nautintoon. Burattin mukaan muutamat voihkaisut voivat tehdä jopa orgasmeista suurempia ja parempia.
”Kun nainen voihkii seksin aikana, hänen kurkkunsa aukeaa, hengitys hidastuu ja lantiopohjanlihakset rentoutuvat”, hän sanoo.
Tämä taas voi johtaa tajunnanräjäyttäviin orgasmeihin.
Voihkiminen ei ole pakollista
Jos voihkiminen ei tunnu omalta jutulta, ei se haittaa mitään. Mintzin mukaan osa ihmisistä on hiljaa seksin aikana eivätkä he halua pitää ääntä – eikä siinä ole mitään väärää tai tuomittavaa.
”Ääntely auttaa joitakin ihmisiä kiihottumaan ja kokemaan mielihyvää ja toisille se on vain tiellä”, hän selittää.
Joskus äänekäs voihkaisu sopii tilanteeseen ja joskus seksistä nauttii hiljaisuudessa. Tässä asiassa täytyy toimia niin, mikä tuntuu itsestä hyvältä.
Näin voit opetella voihkintaa
”Totta puhuen tähän pätee sama kuin mitä suosittelen moneen muuhunkin asiaan, kun koettaa tulla sinuksi jonkun jutun kanssa: kokeile sitä itseksesi”, Mintz kertoo.
Eli älä siis katso pornosta mallia, vaan tee ”koekierros”. Toisin sanoen seuraavan kerran masturboidessasi, anna itsesi voihkia.
”Aloita syvillä hengityksillä ja päästä ilmaa ulos hitaasti niin, että huokaus päättää henkäyksen”, Buratti neuvoo.
Tutkaile, vaikuttaako tämä kokemukseen sitä vahvistaen. Jos se tuntuu hyvältä, voi sitä kokeilla kun mukana on toinen ihminen, jos taas edelleen olet epävarma, puhu asiasta kumppanisi kanssa ensin.
”Voit sanoa ’Puhutaanko seksin aikana päästämistämme äänistä?’ tai ’Haluaisin kokeilla olla äänekkäämpi, koska kuulin, että se on kiihottavaa'”, Mintz vinkkaa.
Womens’ Healthin mukaan tällainen kokeilu on hauskaa sekä sinulle että kumppanillesi.
Yhtä oikeaa tapaa ei ole
Mintzin mukaan jos mietit, onko voihkaisusi hyvä, tarpeeksi äänekäs tai liian äänekäs, ei se ole silloin sellainen voihkaisu, joka lisäisi kiihottumistasi.
”Missä tahansa seksin osa-alueella on harvoin yksi sopii kaikille -asiaa”, hän muistuttaa.
Tätä asiaa ei pidä ajatella liikaa. Women’s Healthkin huomauttaa, että jos olet liikaa kiinni ajatuksissasi tai arvostelet jokaista liikettäsi, vie se sinut pois hetkestä – eikä se ole hauskaa eikä siitä seuraa orgasmeja. Sen sijaan on parempi henkäistä pari kertaa syvään, olla läsnä hetkessä ja antaa kehon ja suun tehdä mitä ne itse tahtovat.
Mitä tehdä, jos haluaa hioa voihkintaa paremmaksi?
Edelleen, on hyvä muistaa että mitä tahansa suustasi tuleekin, kiihottaa todennäköisesti sinua ja kumppaniasi. Buratti suosittelee käyttämään hengitystä voihkimisen johdossa ja uloshengityksellä päästämään hieman ääntä ulos.
”Ajattele, että lähettäisit hengityksesi ja voihkaisusi alas lantioosi”, hän vinkkaa.
Tällainen tuntuu ikään kuin meditatiiviselta harjoitukselta tai tantraseksiltä. Olipa tapasi mikä tahansa, jos epäilyttää, ole rentona ja rauhassa – kuten Mintz totesi: mitä syvämmälle olet seksikokemuksessasi, sitä vähemmän hillittyjä äänistäsi saattaa tulla.
Muista: Teeskentely ei kannata
Women’s Healthin mukaan koskaan ei pitäisi voihkia teeskennelläkseen orgasmin. Vaikka olisit tehnyt sitä aiemmin, ei teeskentely auta seksielämääsi: voihkinta voi olla positiivinen vahvistus ja tehostaa seksikumppanisi itseluottamusta, mutta teeskentely lähettää sekalaisia viestejä.
”Teeskentelemällä opetamme kumppaniamme tekemään juuri niitä asioita, jotka eivät meille toimi”, Mintz toteaa.
Parempi onkin päästä samalle sivulle myös seksielämässä – se on voihkintojen arvoista.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi