Viisi suurinta myyttiä naisten tavoista pettää – asiantuntija kertoo, miksi ne eivät ole totta
Naisten uskottomuuteen ja sen syihin liittyy useita vääriä käsityksiä.
Pettämiseen liittyy monia oletuksia ja kliseitä, kuten esimerkiksi mies pettää, jos ei ole seksuaalisesti tyydytetty suhteessaan, kun taas nainen on uskoton, jos hänen emotionaalisia tarpeitaan ei täytetä. Missourin osavaltion yliopiston sosiologi Alicia Walkerin tutkimuksen perusteella tämä kaikki voi kuitenkin olla väärin, kertoo Business Insider.
Walker jututti The Secret Life of the Cheating Wife: Power, Pragmatism, and Pleasure in Women’s Infidelity -kirjaansa varten 46 naista, jotka käyttävät pettämissivusto Ashely Madisonia. Walkerilla oli omat ennakkoodotukset löydöksille, mutta hän saikin yllättyä siitä, mitä sai selville: monet oletuksista eivät pidäkään paikkaansa.
Business Insiderin mukaan alle listatut viisi myyttiä ovat suurimmat myytit, jotka Walker osoitti vääriksi naisten uskottomuuteen liittyen.
Ensimmäinen myytti: Naiset pettävät, koska haluavat päästä pois suhteestaan
Lähes jokainen nainen, jonka kanssa Walker jutteli, oli uskoton sen takia, koska rakasti miestään ja halusi pysyä avioliitossa. Walkerin mukaan naiset eivät saaneet aviomiehiltään sitä, mitä tarvitsivat, joten he hakivat sitä toisaalta. Tämä ei tarkoittanut sitä, että he haluaisivat pois suhteestaan, vaan he yksinkertaisesti ”ulkoistivat” seksuaaliset tarpeensa.
”Toisin kuin mitä ajattelemme naisista, todellisuus on se, että nämä jututtamani naiset pettävät pysyäkseen naimisissa”, Walker kertoi Business Insiderille.
”He eivät petä kostaakseen tai päästäkseen pois avioliitostaan tai saadakseen miehensä huomaamaan heidät huonolla käytöksellä – he pettävät pääasiassa seksiaalisen mielihyvän takia ja pysyäkseen naimisissa”, hän lisäsi.
Toinen myytti: Pettäminen on pikainen, impulsiivinen päätös
Walkerin mukaan naiset osoittautuivat hyvin pragmaattisiksi tekemisistään – hehän kuitenkin kirjautuivat sivustolle, joka on suunniteltu auttamaan varattuja pettämään kumppaneitaan.
”He olivat erittäin käytännöllisiä ja järjestelmällisiä sekä päätöstä tehdessä että kun he seuloivat henkilöä, jonka kanssa ryhtyä pettämään”, Walker sanoi.
Hän kertoi huomanneensa, että naiset käyttivät paljon markkinoiden kieltä puhuessaan aiheesta ja he olivat erittäin loogisia päätöksenteossa. Naiset eivät myös ottaneet päätöksentekoa kevyesti: suurin osa heistä oli kokeillut terapiaa, mutta heidän miehensä olivat penseitä tai eivät suostuneet lähtemään terapiaan.
Kolmas myytti: Naiset pettävät, koska rakastuvat toiseen
Walkerin mukaan vain kaksi naista kertoi rakastuneensa mieheen, jonka kanssa pettivät ja he eivät olleet yhtä onnellisia kuin muut. Naiset sen sijaan tarkoituksella välttivät rakkauden mahdollisuutta.
”He halusivat löytää jonkun, joka on sopiva ynnä muuta, mutta he todella kovasti välttivät rakastumista… Meillä on taipumus ajatella niin miehistä, mutta ei niinkään naisista”, Walker totesi.
Neljäs myytti: Naiset pettävät vain yhden miehen kanssa
Suurella osalla tutkimukseen osallistuneista naisista oli useita kumppaneita, jonka kanssa he pettivät. He kokivat, ettei yksi mies lisää oman kumppanin rinnalle täyttänyt kaikkia heidän tarpeitaan. He turvautuivat yhteen mieheen saamaan heidät onnelliseksi elämänsä ajaksi ja kun se ei onnistunut, he tarvitsivat uuden strategian.
”He puhuivat ”pelaajaluettelosta” ja penkin pitämisestä täynnä ja karjan lisäämisestä”, Walker kertoi.
”Yksi nainen – tämä taisi olla suosikkini – sanoi hänen pitävän karkkipurkkinsa täynnä”, hän lisäsi.
Viides myytti: Pettäjät jäävät kiinni
Walkerin mukaan naisille puhuminen haastoi hänen ennakkokäsityksiään uskottouudesta. Tietysti on edelleen totta, että kukaan ei pidä siitä, kun saa kuulla tulleensa petetyksi, mutta jos kukaan ei saa tietää, satuttavatko he todella itsensä, Business Insider kysyi.
”Selvästi kun saa tietää pettämisestä, se on aivan kauheaa”, Walker sanoi.
”Mutta nämä naiset menivät niin pitkälle, etteivät jäisi kiinni, pitääkseen sen salassa ja perheensä kasassa, joten sanoisin, että minun käsitykseni uskottomuudesta ovat ehdottomasti muuttuneet paljon”, Walker päätti.
Lähde: Business Insider
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi