Vietä virtuaalitreffit rakkaasi kanssa: 14 treffi-ideaa välimatkan tai koronan erottamille pareille
Teknologia mahdollistaa romanttisetkin treffi-illat, vaikka parisuhteen osapuolet eivät voisi olla fyysisesti toistensa seurassa.
Jos oman kumppanin seurassa ei pysty syystä tai toisesta olemaan, voi yhteistä laatuaikaa viettää kuitenkin virtuaalisesti. Virtuaalitreffit tuovat ripauksen romantiikkaa elämään, vaikkei se välttämättä täysin samalta tuntuisikaan kuin tavallinen treffi-ilta.
Women’s Healthin mukaan virtuaalitreffeistä ei kannatta ottaa paineita ja pyrkiä tekemään niistä täydelliset, ja jos jännitys meinaa ottaa vallan, kerro siitä kumppanillesi. Se purkaa jännitystä sekä antaa kumppanillesi mahdollisuuden kertoa, miltä hänestä virtuaalitreffit tuntuvat.
Treffeille valmistautuessa kannattaa varmistaa, että kaikki on valmista ja mahdolliset häiriötekijät ovat pois, jotta voit olla täysin läsnä. Lisensoitu avioliitto- ja perheterapeutti Myra Castañeda-Selva suosittelee aloittaaman virtuaalitreffit aina fiilisten tsekkaamisella.
”Kysy miltä hänestä tuntuu ja kuinka paljon itsestään hän voi antaa sinulle senhetkisessä tilanteessa”, hän neuvoo.
Virtuaalitreffien ei tarvitse olla vain istumista tietokoneen äärellä puhumassa videopuhelua esimerkiksi Zoomissa tai Teamsissa. Alta löydät virtuaalitreffeille 14 ideaa, joita voitte kokeilla rakkaasi kanssa.
1. Käykää kävelyllä
Jos olette viettäneet paljon aikaa omissa kodeissanne istuskellen, vaihtakaa hieman maisemaa: kengät jalkaan, takki niskaan ja videopuhelua puhumaan ulos! Kierrelkää itsellenne tuttuja paikkoja ulkona – ympäristö huomioiden – ja jutelkaa samalla toisillenne. Jos asutte pysyvästi eri paikkakunnilla, tulee samalla toistenne kotiseutu tutuksi.
2. Kokatkaa yhdessä
Voitte valita treffi-illoille vuorotellen reseptit, jotka molemmat kokkaavat yhtä aikaa samalla, kun videopuhelu yhdistää teidät. Toinen vaihtoehto on se, että hankitte tietyt ainekset ja molemmat kokkaavat niistä jotain, mitä mieleen tulee – voitte vaikka leikkiä olevanne kilpailemassa MasterChefissä!
3. Katsokaa elokuva yhdessä
Elokuvien katsominen on yleinen treffiaktiviteetti, ja se onnistuu myös virtuaalisesti. Esimerkiksi Teleparty-sovelluksen kautta voitte katsoa elokuvaa virtuaalisesti yhdessä ja samalla jutella sekä reagoida elokuvan tapahtumista.
4. Virtuaaliselle museokierrokselle
Virtuaalitreffien yksi hyvistä puolista on se, että voitte käytännössä matkustaa maailman ympäri. Yksi tapa on tehdä virtuaalisia museokieroksia maailman eri museoissa. Miltä kuulostaisi virtuaalinen tutustumiskäynti Van Gogh -museoon Amsterdamissa tai British Museumiin Lontoossa?
5. Viettäkää taideilta
Castañeda-Selvan mukaan jos pitäytyy siinä, mikä on tuttua ja mukavaa, voi se viedä kaiken hauskan pois treffeistä. Jos siis ette ole molemmat kirjaimmellisesti taiteilijoita, viettäkää yhdessä taideilta pois omalta mukavuusalueelta! Voitte esimerkiksi hankkia valmiiksi jotkin taitelu- tai askartelusetit tai laittaa YouTubesta jonkin taidetutoriaalin päälle ja viettää DIY-version paint & wine -workshopista.
6. Aamukahvitreffit
Aloita päiväsi tavallistakin paremmin ja ota yhteys yhteen lempi-ihmisistäsi nauttien samalla aamukahvia tai -teetä tai muuta mieleistäsi juomaa. Castañeda-Selva suosittelee kysymään, mitä kumppanille kuuluu ja miten hän suhtautuu edessä olevaan päivään. Näillä aamutreffeillä käynnistettä päivän kofeiinilla ja kumppanuudella!
7. Keikalle yhdessä
Keikalla käyminen on tällä hetkellä koronan takia jäissä, mutta virtuaalikonsertteja kyllä järjestetään. Hyödyntäkää tällaista kumppanisi kanssa ja nauttikaa keikasta omilta kotisohvilta samalla ollen toisiinne yhteydessä vaikkapa videopuhelun välityksellä.
8. Pelatkaa pelejä
Ei siis mitään parisuhdepelejä, joissa leikitään toisen tunteilla, vaan oikeita pelejä. Jos kummaltakin löytyy kotoa sama peli, voitte pelata sitä yhdessä etänä tai valitkaa jokin netin välityksellä toimiva peli, jota pelaatte yhdessä.
9. Take awayta yhdessä, mutta etänä
Rajoitukset vaikuttavat ulkona syömiseen, mutta onneksi ravintolaruokaa voi tilata kotiin. Castañeda-Selva vinkkaa, että tilaatte ruokaa samankaltaisista/samoista ravintoloista ja kokeilette jotain uusia annoksia syöden niitä yhdessä videopuhelun välityksellä. Näin koette jotain uutta sekä nautitte ruoasta yhdessä.
10. Totuutta ja tehtävää
Totuus vai tehtävä -pelin pelaaminen etänä vaatii hieman enemmän luovuutta, mutta se voi johtaa jännittäviin kokemuksiin virtuaalisestikin! Voitte aloittaa suloisista ja viattomista jutuista ja antaa sitten pelin viedä mennessään tai suoraan siirtyä tuhmempiin ideoihin versioiden ne virtuaalitreffeihin sopivaksi.
11. Pukeutukaa parhaimpiinne
Korona-aikana tilaisuudet pukeutua parhaimpiinsa ja laittautua upeimmilleen ovat saattaneet olla harvassa. Tehkää virtuaalitreffeistänne astetta tyylikkäämmät pukeutumalla kuin olisitte menossa hienoihin juhliin. Samalla voitte siemailla vaikka hyvää viiniä ja kuvitella, että olisitte hämyisässä viiniravintolassa istumassa iltaa kotisohvan sijaan.
12. Lähettäkää self care -paketit toisillenne
Tästä voi kuitenkin tehdä haasteen niin, että molemmat ostavat samalta listalta toisilleen sopivia tuotteita, kuten lempiherkun, jotain toisen lempivärissä tai tuotteen, joka muistuttaa toisesta osapuolesta. Sopikaa self care -paketille budjetti, tehkää lista yhdessä, mitä tuotteita pakettiin tulee ja sitten ostoksille! Kun tuotteet on hankittu, voitte esitellä ne toisillenne videopuhelun välityksellä ja lopuksi pakata ne ja lähettää toisillenne.
13. Lukekaa toisillenne
Joskus ei kaipaa mitään muuta niin paljon kuin kuulla kumppanin äänen. Yksi tapa, miten se onnistuu, on järjestää teidän kahden oma kirjakerho. Kun videon välityksellä juttelette kirjasta, voitte lukea toisillenne lempikohtia tai -lukuja. Jos kirjakerhomaisuus ei innosta, voitte toki vain lukea toisillenne jotain, mistä pidätte ja näin kuulla toistenne ääntä mahdollisimman paljon.
14. Ota hänet sänkyyn
Normaaleja ihmisiä -sarjassa on kohtaus, jossa Connell nukahtaa samalla, kun Marianne videochattailee hänenlle toisesta maasta. Tällainen voi olla todella intiimiä. Seikkailulliset, aktiiviset virtuaalitreffit ovat hauskoja, mutta hiljianen kumppanuus voi tuoda teitä lähemmäs toisianne. Läheisyys on sitäkin, kun jakaa tavallisia hetkiä toisen kanssa tai kertoo arkisia juttuja päivästään.
”Kun on etäsuhteessa, tuntee painetta jutella isoista asioista, kun on yhteyksissä. Varmista kuitenkin, että huomioitte myös pieniä arkisia voittoja, joita koette päivittäin”, Castañeda-Selva muistuttaa.
Kerroimme aiemmin tavoista, jotka voivat koitua etäsuhteen tuomioksi. Voit lukea niistä lisää täällä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää