Video: Poika sai liikuttavan joululahjan isäpuoleltaan – suloista reaktiota katsottu miljoonia kertoja
Pojan ilo purkautui onnenkyynelinä äidin julkaisemalla videolla.
Joulu on aikaa, jolloin unelmat ja toiveet voivat tulla toteen. Näin on käynyt tänä vuonna ainakin 11-vuotiaan Landon-pojan kohdalla, kun yhdestä joulupaketista paljastui pitkäaikainen toive: adoptiotodistus.
Pojan biologinen äiti Janelle Rice jakoi Facebook-sivullaan joulupäivänä videon, jonka aikana Landon avaa lahjansa ja hänelle paljastuu, että hänen isäpuolensa, äidin aviomies Daniel, aikoo adoptoida Landonin.
”Landon todella halusi Danielin adoptoivan hänet ja että hänen sukunimensä muutettaisiin. Meistä tuntui, että on viimein aika tehdän niin”, äiti kertoi Mashablelle.
Pojan äiti ja isäpuoli ovat olleet vuosikymmenen naimisissa ja Landon on aina tuonut avoimesti esiin sen, että haluaisi Danielin adoptoivan hänet.
”Kuulimme sen ensimmäisen kerran, kun Landon oli noin 5-vuotias. Hän sanoi haluavansa ’mennä isin kanssa naimisiin’ samoin kuin minä, jotta hänellä olisi sama sukunimi”, äiti paljasti.
”Kun 5. luokan kevätjuhlissa toukokuussa hänet pyydettiin lavalle hakemaan todistusta ja Landon oli kertonut opettajille haluavansa, että hänestä käytetään nimeä Landon Rice (syntymäsukunimensä sijaan), silloin tiesimme, että tämä täytyy aloittaa”, äiti jatkoi.
Mashablen mukaan isäpuoli aloitti salaa pitkän adoptioprosessin muutama kuukausi sitten ja sai sen valmiiksi niin, että Landon sai unelmansa toteutumaan ja hänelle parhaimman mahdollisen joululahjan. Ricen perheessä on muitakin lapsia Landonin lisäksi, ja äidin mukaan prosessissa ei ollut kyse muusta kuin laillisuudesta.
”Mutta tietysti se merkitsi paljon Landonille”, äiti sanoi.
Ja juuri se, kuinka paljon isäpuolen jouluyllätys merkitsee Landonille, tulee hyvin esiin äidin julkaisemalla videolla. Videota on katsottu tätä kirjoittaessa yli 33 miljoonaa kertaa – voit katsoa videon alta ja jos se ei näy, löydät sen täältä.
Merry Christmas, Landon!Jukin Media Verified (Original)
* For licensing / permission to use: Contact – licensing(at)jukinmediadotcomJulkaissut Janelle Rice 25. joulukuuta 2016
Lähde: Mashable
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yhdistyksen varainhankinta luovia tapoja kerätä varoja ja tukea yhteisöä
- Kannattaa kävellä joka päivä – 9 hyötyä, joista pääset nauttimaan
- Nämä 15 asiaa saavat miehen todella kuumaksi sinusta – kokeile ja ylläty
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että miehesi tarvitsee enemmän omaa tilaa
- 13 yleisintä syytä, jotka saavat pariskunnan eroamaan
- Nämä 10 asiaa miehet salaavat kumppaniltaan – listalla voi löytyä yllätyksiä
- 56 % miehistä menettää kiinnostuksensa, jos teet tämän treffien aikana
- Aloita aamusi juomalla lämmintä vettä – tämän vuoksi se kannattaa
- Hyödynnä käytetyt kahviporot uudelleen kotonasi – säästät pitkän pennin
- Tämä herkku saa hikan loppumaan – todella outo, mutta toimiva keino
- Miehet yleensä inhoavat näitä viittä asiaa, joita nainen tekee sängyssä
- Naisten mielestä mies on seksikäs tähän ikävuoteen asti – ei enää sen jälkeen
- Tutkimus: Syö suklaata tähän aikaan päivästä – se voi auttaa sinua laihtumaan
- 10 merkkiä paljastavat, ettei suhteenne tule kestämään pitkään
- Tämä on kaikista paras juoma, jos haluat litteämmän vatsan nopeasti
- 7 merkkiä, jotka kertovat, että parisuhteenne voi hyvin ja on kestävällä pohjalla
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi paljon tai laadukkaasti
- Jos silmäsi ovat siniset, niin nämä värit pukevat sinua parhaiten
- 7 kehonkielen merkkiä, jotka paljastavat kumppanisi pettävän sinua