Varovaisuutta kehiin – nämä ovat kaikista vaarallisimmat seksiasennot
Näitä kokeillessa kannattaa olla varuillaan, ettei lopulta päädy lääkärin pakeille.
Itsensä loukkaaminen ja erilaiset vahingot seksin aikana eivät ole mitenkään epätavallista. Indianan yliopiston tutkija Debby Herbenickin mukaan yleensä vahinkoja sattuu sen takia, missä harrastat seksiä – ei sen takia, miten ja missä asennossa sitä teet.
Herbenickin mukaan seksi epätavallisissa paikoissa, kuten työpisteen äärellä tai lentokoneen vessassa, johtaa todennäköisemmin vammoihin kuin vaikea asento, koska jalansija tai tapasi tukea itseäsi voivat olla tuntemattomia.
Tästä huolimatta on kuitenkin myös asentoja, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa – varsinkin miehille. Lue alta, mitä seksiasentoja kannattaa kokeilla harkiten ja varovaisuus mielessä pitäen.
”Innokas kokki”
Tässä asennossa nainen istuu keittiön pöytätasolla miehen edessä ja mies seisoo varpaillaan. Tällainen seksi on usein spontaania, mutta asennossa on riskinsä.
Harvardin yliopistossa seksuaalisuutta ja psykologiaa opettavan Justin Lehmillerin mukaan suurin osa penismurtumista tapahtuu kiihkeän seksin aikana.
Jos kumppani istuu pöydällä ja mies kaiken innokkaan touhun keskellä onnistuu osumaan liian alas tai ylös, penis osuu joko häpyluuhun tai pöydän reunaan, mikä ei tunnu hyvältä.
Muutkin asennot, joissa mies joutuu olemaan varpaillaan, ovat riskialttiita, sillä tasapainon menettäminen voi johtaa ikäviin vahinkoihin.
Taaksepäin nojaava lehmityttö
Monet naiset pitävät päällä olemisesta, mutta siinä asennossa kannattaa olla tarkkana, kumpaan suuntaan nojaa. Kalifornian yliopiston San Franciscon kampuksen tutkimuksen mukaan kuin polvi tai kyynärpää, myös erektiossa oleva penis voi ojentua liikaa, jos siihen tulee liian voimakasta tai liian toistuvaa, alaspäin suuntautuvaa painetta.
Tämä voi ajan myötä johtaa Peyronien tautiin, jossa penikseen voi tulla kovettuma, jonka puoleen penis voi erektiossa käyristyä ja tämä taas voi haitata seksin harrastamista. Jos seksin aikana mies tuntee edes pienen nivelmäisen narahduksen peniksen alaosassa, kannattaa yhdynnän kulmaa muuttaa enemmän eteenpäin suuntautuvaksi.
”Hyppykeppi”
Tätä asentoa kannattaa ajatella kuin se olisi pystyssä tehty versio lähetyssaarnaajasta. Asennossa mies pitelee naista sylissään ja seisoo itse.
Herbenickin mukaan tällainen akrobaattinen liike voi johtaa todennäköisemmin selkäkipuihin tai selän venähtämiseen ja jalansijan pettäessä pari voi mennä nurin. Asennossa on myös se riski, että kesken kaiken ote lipeää ja nainen putoaa miehen sylistä.
Lähde: Men’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi