Varo, ettet ota exääsi takaisin vääristä syistä – 5 huonoa syytä palata yhteen
Tuttu ja turvallinen voi alkaa houkuttaa uudelleen.
Välillä kertaalleen jo eronneet pariskunnat saattavat päätyä uudelleen yhteen. Osa tekee sen aidosta halusta ja he saavat suhteensa korjattua kestäväksi, osan kohdalla syyt voivat ollakin huonompia.
Glamour listasi viisi huonoa syytä, jotka voivat vaikuttaa haluusi palata yhteen entisen kumppanisi kanssa.
1. Et halua hukata aikaa
Kun on käyttänyt kuukausia tai vuosia parisuhteeseen, toivoisi sen saavan erilaisen päätöksen kuin ero. Onkin helppo ajatella, että kun suhteeseen on käyttänyt elämästään jo paljon aikaa, ansaitsee se toisen mahdollisuuden. Se voi kuitenkin johtaa vain pahempiin sydänsuruihin.
2. Unohdat huonot hetket
Jossain vaiheessa lähes jokaisen eron jälkeen koittaa aika, jolloin ex-rakkaan huonot puolet poistuvat mielestä ja muistaa vain ne kivat yllätykset ja onnelliset yhteiset hetket. Hyviä aikoja muistellessa vanha suola voi alkaa janottaa kovastikin eikä eroon johtaneita syitä muista – vaikka syytä olisi.
3. Pelkäät jääväsi yksin
Sinkkuus voi alkaa ahdistaa jossain vaiheessa eron jälkeen ja silloin mielessä voi alkaa pyöriä ajatus suhteen lämmittämisestä uudelleen. ”Parempi olla exän kanssa kuin yksin”, voi olla monelle tuttu ajattelutapa, mutta sekään ei ole peruste palata yhteen.
4. Ajattelet voivasi muuttaa häntä
Kukapa ei haluaisi muuttaa jotain huonoa hyväksi. Exänsä viat tietää ja tuntee ja on helppo ajatella, että tällä kertaa niihin voi vaikuttaa ja hän voi muuttua. Ihmistä ei kuitenkaan voi muuttaa, vaan halu muutokseen on tultava hänestä itsestään.
5. Kaipaat tuttua ja turvallista
Uudessa suhteessa on hyvät puolensa, mutta kun tuntee toisen läpikotaisin, on siinäkin etunsa. Etenkin kun sillä tavoin voisi välttyä siltä pelottavalta vaiheelta: uuden kumppanin etsimiseltä.
Lähde: Glamour
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti