Vanhemmat paljastavat: Tämän ikäisenä lapset ovat hauskimmillaan
Vanhempia on pyydetty arvioimaan, kuinka hauskaa heillä oli lastensa kanssa eri ikäkausina.
Vanhempien mielestä lapset ovat hauskimmillaan 5-vuotiaana, selviää brittikyselystä, johon osallistui 2 000 perhettä. Noin 40 prosenttia vanhemmista kertoi lastensa olleen hauskinta seuraa 5-vuotiaana, koska siinä iässä he alkoivat kommunikoida kunnolla ja heille kehittyi hyvä huumorintaju.
Samaisen kyselytutkimuksen mukaan vanhempien hermoja taas koetellaan, kun lapset ovat 10-12-vuotiaita: silloin lasten kanssa on kaikista haastavinta viettää aikaa. Kyselystä ilmeni myös, että tytöillä on usein hauskempaa äitiensä kanssa ja pojat viettävät mieluummin aikaa isiensä kanssa.
86 prosenttia kyselyyn osallistuneista vanhemmista koki, että aktiivisena oleminen toi perhettä yhteen. Tästä huolimatta vanhemmat viettävät keskimäärin 3,5 tuntia viikossa aikaa erilaisten aktiviteettien parissa yhdessä lastensa kanssa.
Vanhempia pyydettiin myös vertailemaan prosenttiosuuksin, kuinka hauskaa tai rankkaa työtä vanhemmuus voi olla. Suurin osa vastaajista sanoi prosenttiosuuksien jakautuvan 50/50 – eli vanhemmuus on monien mielestä yhtä hauskaa kuin se on kovaa työtä.
Lähde: Daily Mail
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on siitä ylpeä – perustelu vetää hiljaiseksi
- Anoppi löytää vävypojasta otetun valokuvan – kyyneleet alkavat virrata totuuden selvitessä
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi