Vanhassa vara parempi? Uuden musiikin löytäminen ja kuunteleminen loppuu 30-vuotiaana, toteaa tutkimus
Jos olet ihmetellyt, miksi vanhempasi kuuntelevat samaa musiikkia edelleen, mistä pitivät nuoruudessaan eivätkä nykypäivän uudet kappaleet kiinnosta, on sama todennäköisesti edessä sinullakin – ja kenties aiemmin kuin osasit odottaa.
Suoratoistopalvelu Deezerin teettämän tutkimuksen mukaan ihmiset eivät löydä enää uutta musiikkia kuunneltavaksi kolmekymppisenä, vaan pitäytyvät vanhoissa, tutuissa biiseissä. Tarkalleen tämä tapahtuu 30 vuoden ja kuuden kuukauden iässä, kertoo Business Insider Australia.
Tutkimukseen osallistui tuhat brittiä, joiden musiikkimieltymyksiä ja kuuntelutottumuksia selvitettiin. 60 prosenttia kertoi olevansa musiikin suhteen jumissa ja kuuntelevansa vain samoja kappaleita uudelleen ja uudelleen, kun taas hieman yli neljännes sanoi, etteivät todennäköisesti kokeilisi kuunnella uutta musiikkia suosimansa genren ulkopuolelta.
Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että uuden musiikin etsimisen suhteen huippuikä on 24-vuotiaana, jolloin 75 prosenttia osallistujista sanoi kuunnelleensa kymmenen uutta kappaletta viikossa tai enemmän ja 64 prosenttia sanoi etsineensä viisi uutta artista kuukaudessa. Tämän jälkeen ihmisten kyky pysyä musiikkitrendien mukana hiipuu.
Business Insider Australian mukaan syitä tälle hiipumiselle ovat muun muassa se, että saatavilla on niin paljon vaihtoehtoja (19%), itsellä on vaativa työ (16%) ja lapsista huolehtiminen (11%). Lähes puolet vastaajista totesi toivovansa, että heillä olisi enemmän aikaa annettavana uuden musiikin löytämiselle, joten ainakin 47 prosentin kohdalla syy ei ollut kiinnostuksen puutteessa.
”Kun on niin paljon mainiota musiikkia olemassa, on helppo tuntea olonsa häkeltyneeksi. Tämä usein johtaa siihen, että jäämme jumiin ’musiikilliseen halvaukseen’ siihen mennessä, kun täytämme 30 vuotta”, Adam Read Deezeriltä kommentoi.
Lempikappaleista mielihyvää
Vastaavia havaintoja on tehty muissakin tutkimuksissa. Business Insider Australia kertoo Skynet & Ebert0 -blogin selvittäneen vuonna 2015 Yhdysvaltojen Spotify-käyttäjien ja Echo Nestin dataa, mistä selvisi, että keskimäärin teinien musiikkimakua dominoi suosittu musiikki, mikä tasaisesti väheni kunnes ihmisten maku ”kypsyi” kolmekymppisten alkupuolella ja 33-vuotiaaksi mennessä oli todennäköisempää, etteivät he kuunnelleet enää koskaan uutta musiikkia.
Vähäisen ajan sijaan jotkut tutkimukset viittaavat siihen, että samoja kappaleita kuunnellaan yhä uudelleen musiikillisen nostalgian takia. Memory & Cognition -journalissa julkaistun suuren tutkimuksen mukaan musiikilla oli erittäin voimakas vaikutus mieleen muistojen herättämisessä, loihtien mieleen kaikuja menneistä vuosista koulussa tai yliopistossa.
Miksi sitten nuorempana kuullut kappaleet jäävät pyörimään levylautaselle? Tutkimus on osoittanut, että lempikappaleet stimuloivat aivoissa mielihyvää, vapauttaen dopamiinia, serotoniinia, oksitosiinia ja muita onnellisuuskemikaaleja ja mitä enemmän kappaleesta pitää, sitä enemmän näitä kemikaaleja virtaa läpi vartalon.
Business Insider Australian mukaan tätä tapahtuu kaikille, mutta nuoruusvuosina aivot käyvät läpi paljon muutoksia. Silloin ihmiset ovat myös todella hormonaalisia ja herkkiä, joten jos silloin kuulee kappaleen, jota todella rakastaa, se todennäköisemmin pysyy osana elämää ikuisesti.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö myöhemmällä iällä voisi kuulla kappaletta, jota rakastaisi. Se ei vain välttämättä herätä yhtä vahvaa reaktiota, koska myöhemmällä iällä ei ole niin vastaanottavainen.
Hormonit pelissä
Toinen syy samojen kappaleiden kuuntelemiselle aina vain uudestaan ja uudestaan voi liittyä niin sanottuun ”odotusvaiheeseen”. Jos iho menee kananlihalle lempikappaleen kuullessa, se voi johtua hormonaalireaktioista tai myös siitä, että tietää hyvän kohdan olevan tulossa.
Esimerkiksi juuri ennen kappaleen huippua tai jos kappaleessa on dramaattinen muutos, aivot mieltävät sen palkintona ja vapauttavat dopamiinia, kertoo Business Insider Auastralia. Ajan myötä tämä euforinen tunne alkaa kuitenkin kadota, koska ihmiset ahtavat itsensä musiikillisesti täyteen.
Jos et ole kuullut kappaletta useisiin vuosiin, euforia voi palata, etenkin jos kuulit kappaleen ensimmäisen kerran silloin, kun aivosi imivät kaiken itseensä 12-22-vuotiaana. Jos sinulla mieltymys nuoruusvuosiltasi tuttuun musiikkiin, on se todennäköisesti ”kytketty” todella syvälle psyykeesi.
Oletko huomannut kuuntelevasi vain nuoruusvuosiltasi tuttua musiikkia vai löydätkö edelleen uutta musiikkia? Kerro aiheesta kommenteissa!
Lähde: Business Insider Australia
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi