Välttämällä lentokentällä näitä virheitä säästät paljon rahaa

Matkustaminen ei ole yleensä kovin halpaa, joten rahaa ei kannata tuhlata matkalla mihinkään turhaan.
Asiantuntijat ovat selvittäneet kuinka ihmiset käyttävät jo lentokentällä ollessaan rahaa turhiin asioihin. He ovat myös kertoneet kuinka tällaisia tilanteita voi kentällä vältellä. Lentokentällä voi kulua jo huomattava osa matkakassasta, jos ei ole tarkkana. Kun haluaa pitää kiinni matkakassasta, ei se tarkoita pelkästään sitä, että löytää halvat lennot tai majoituksen, joka ei maksa maltaita.
Moni maksaa liian kalliista pysäköimisestä
Jos lentokentälle saapuu omalla autolla, voi auton pysäköiminen tulla kalliiksi. Parkkipaikkoja voi löytyä esimerkiksi kilometrin tai parin päästä kenttää ja niihin parkkeeraaminen on varmasti halvempaa kuin lentokentällä sijaitseviin paikkoihin.
Kannattaa myös saapua kentälle ajoissa, koska viimeisenä saapuvat joutuvat parkkeeraamaan kalleimmille paikoille. Kentän parkkipaikoissakin on nimittäin hintaeroja.
Ruumaan menevistä laukuista tulee maksettua liikaa
Kannattaa punnita ruumaan menevät laukut ennen kentälle saapumista, jotta ylimääräisistä kiloista ei joudu maksamaan ylimääräistä. Jos suosii lentoyhtiöitä, joissa laukun saa ilmaiseksi mukaan, sekin voi tehdä mukavasti säästöä.
Myös vesi voi tulla kentällä kalliiksi
Kun ottaa lentokentälle mukaan tyhjän pullon, voi sen täyttää kentällä vedellä. Vesipullotkin voivat maksaa kentällä niin paljon, että ne voidaan laskea jonkinlaiseksi kuluksi. Kannattaa muistaa, että pullon täytyy olla tyhjä, kun menee turvatarkastuksesta läpi. Sekin on hyvä huomioida, että täyttää pullon vain juomakelpoisella vedellä. Kaikkialla maailmassa ei tule hanoista vettä, jota voi juoda. Myös lentokentän kahviloista saattaa saada kahvin kera ilmaisen kupillisen vettä, jolla vesipullon voi täyttää.
Laukkuihin pakataan vääriä asioita
Kun pakkaa laukkua, kannattaa samalla selvittää mitä kaikkea sinne voi pistää. Jos esimerkiksi turvatarkastuksessa laukusta löytyy jotain sellaista, jota ei saa viedä turvatarkastuksen läpi, ei ole ehkä enää aikaa viedä tuotetta takaisin esimerkiksi autoon. Silloin se pitää heittää pois ja toivoa, että kyse ei ole kovin kalliista asiasta.
Välipalat hankitaan vasta lentokoneessa
Välipalat voivat maksaa kentällä paljon. Jos ne ovat sellaisia, että ne voi tuoda kentälle, ne kannattaa ostaa jo ennen kentälle saapumista. Mutta siinäkin voi säästää, jos ostaa välipalat kentältä eikä vasta lentokoneesta. Lentokoneen hinnat ovat usein vieläkin kalliimpia kuin lentokentän hinnat.
Kannattaa lisätä matkabudjettiin myös ylimääräistä, koska matkalla tulee usein yllättäviä kustannuksia, joita ei ole osannut ottaa etukäteen huomioon.
Lähde: Huffpost
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Nämä 25 vaatemokaa saavat sinut näyttämään mummomaiselta – koita välttää näitä
- Tästä syystä ensirakkaus vaikuttaa koko loppuelämääsi
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – tunnista salakavalat oireet
- Tämä kaikki tapahtuu, jos et pese lakanoitasi kerran viikossa – monia oireita
- 7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana