Valmistaudu ajoissa lemmikin ensimmäiseen jouluun – näillä neuvoilla teet joulusta onnistuneen
Pennun ensimmäinen joulu onnistuu parhaiten, kun lemmikille osoitetaan yksilöllistä huomiota ja huolehditaan riittävästä levosta.
Moniin koteihin on tänä vuonna tullut uusi perheenjäsenen, suloinen ja valloittava kissan- tai koiranpentu. Joulu voi kuitenkin aiheuttaa uudelle lemmikkiperheelle tarpeetonta harmia ja murhetta, kertoo Musti ja Mirri.
Kuten ihmiset, myös lemmikit reagoivat jouluun eri tavoin: joillekin lemmikeille joulu on ihmeellistä ja tainomaista, toisille stressaavaa ja rauhatonta. Lemmikkieläintarvikeketjun mukaan pienelle pennulle herkulliset tuoksut ja ihmisten vilinä saattavat olla liikaa, mikä voi ilmetä ylivirittyneisyytenä ja ei-toivottuna käyttäytymisenä.
”Mitkään eläinrodut tai -lajit eivät reagoi jouluun tietyllä tavalla, vaan jokainen kissan- ja koiranpentu on yksilö. Turvallisuuden tunne syntyy pienistä ennustamisen kokemuksista, joten lemmikit rakastavat rutiineja”, eläinten koulutukseen erikoistunut Janica Raudasoja Mustista ja Mirristä kertoo.
”Usein lemmikkivanhemmat unohtavat, että myös seurallisen lemmikin täytyy saada levätä. Muuten lemmikki stressaantuu ja saattaa käyttäytyä sille poikkeavasti, jopa agressiivisesti”, hän jatkaa.
Valmistaudu ajoissa
Ensimmäistä joulua viettäessä pentu ei välttämättä vielä osaa hakeutua itsenäisesti nukkumaan, joten Mustin ja Mirrin mukaan sille on hyvä opettaa turvallinen tila, jonne se voi vetäytyä lepäämään. Käyttämällä iltaisin feromonisuihketta nukkumaanmenon yhteydessä, voi suihkeesta olla apua myös muissakin tilanteissa rauhoittumiseen.
Nukkumapaikka on hyvä pyhittää tilaksi, jonne vetäytynyttä lemmikkiä ei saa häiritä. Perheen kädellisiä pienempiä onkin syytä muistuttaa, että myös pentu on ansainnut iloittelun vastapainoksi joulurauhan.
Mustin ja Mirrin mukaan pennulla on hyvät edellytykset sisäistää uusia asioita, kun valmistautuminen aloitetaan kaksi viikkoa ennen joulua. Pennun huomio tulisi ohjata pois lahjapaperien repimisestä, kuusen kanssa leikkimisestä ja joulupöydän houkutuksista sille sallittuun tekemiseen.
Monet lemmikit pitävät aktivointileluista ja puruluut rentouttavat sen lisäksi, että ne ovat erityisesti suunniteltu koostumukseltaan ja maultaan pennuille sopiviksi.
Jaettu kokemus paras joululahja
Joulun herkkuja nauttiessa on tärkeä muistaa, että joulupöydän antimet eivät kuulu lemmikkien suihin.
”Ihmisruoan sisältämät suola- ja rasvamäärät ovat eläimille haitaksi, vaikka maistuvatkin niille. Jos pentua haluaa muistaa jouluruokailun aikana, sille voi antaa lemmikille tarkoitettuja herkkuja sen omaan kuppiin”, Raudasoja sanoo.
”Paras joululahja on kuitenkin jaettu kokemus pennun kanssa. Se voi olla esimerkiksi perheen yhteinen lenkki, jonka reitin päättää koiranpentu. Kissalle palkitsevaa on metsästyskokemus, jossa se saa etsiä sille piilotettuja herkkuja tai jahdata leluhiirtä”, hän vinkkaa.
Lemmikkieläintarvikeketjun mukaan tärkeä osa turvallista joulukokemusta on myös muiden vaaranpaikkojen karsiminen. Pentua ei kannata jättää uusien asioiden kanssa yksin ja kynttilät sekä viinilasit kannattaa pitää muualla kuin matalalla sohvapöydällä.
Lisäksi pennun liikkumatilaa voidaan rajata esimerkiksi aitauksella tai porteilla, mikä mahdollistaa pennulle turvallisen leikki- ja lepopaikan samalla kun ihmisten huomio on muualla.
Alla vielä vinkkilista Raudasojan neuvoista, joilla teet pennun ensimmäisestä joulusta onnistuneen – aloita vain suunnittelu ajoissa:
- Hanki ajoissa joulun turvalliset apuvälineet (esim. oma peti, feromonisuihke, aitaus tai portti, herkut ja aktivointilelut)
- Aloita pennun kanssa totuttelu uusiin asioihin ainakin kaksi viikkoa ennen joulua (oma lepopaikka, feromonisuihke, joulupukin naamari, tonttulakki tms.)
- Tarjoa jouluna yksilöllistä huomiota ja mahdollista tarvittava lepo
- Karsi vaaralliset aineet pennun ulottuvilta: suklaa, joulukinkku, pähkinät ja rusinat, luut, ksylitoli, lahjanarut ja -kääreet, kynttilät ja kukista joulutähti, jouluruusu sekä hyasintti.
- Varmuuden vuoksi selvitä ennakkoon joulupyhinä päivystävän eläinlääkärin yhteystiedot.
- Nauti yhdessäolosta ja iloisista hetkistä!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi