Valitse kissakodin kukat ja kasvit huolella: Vääränlainen kasvi tai kukka voi viedä kissalta hengen
On myös tärkeä opetella tunnistamaan, minkälaisia ovat kasvien aiheuttamn myrkytyksen oireet.
Jos kodissa asuu kissa, kannattaa silloin valita kodin huonekasvit ja leikkokukat tarkkaan. Osa kukista sekä kasveista on kissalle myrkyllisiä, ja jos kissa saa niitä suuhunsa, voi se jopa viedä kissalta hengen.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan kasvien aiheuttamat myrkytykset ovat harvinaisia, mutta niitä tapahtuu toisinaan, jos esimerkiksi kissa pureskelee kasveja tai kukkia. Pahimmassa tapauksessa myrkytys saattaa vaurioittaa munuaisia niin pahasti, että kissa täytyy lopettaa.
Kissakodissa turvallisin vaihtoehto on hankkia vain kissalle vaarattomia kasveja tai keinotekoisia kasveja tai kukkia – etenkin jos kissa tykkää maistella kasveja/kukkia ja niiden lehtiä. Jos kissa viettää aikaa kodin parvekkeella tai pihalla, niihin ei myöskään kannata hankkia kissoille sopimattomia kasveja.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan erityisen vaarallisia kissalle ovat erilaiset liljakasvit. Ne ja muita kissalle myrkyllisiä kasveja ja kukkia ovat:
- Liljakasvit
- Hyasintti
- Jouluruusu
- Joulutähti
- Oleanteri
- Pasuunakukka
- Käpypalmu
- Kielo
- Keltanarsissi
- Tulppaani
- Traakkipuut
- Huonekoiso
- Misteli
- Rautatammi
- Amaryllis
- Väriherneet
Myrkytyksen oireet on tärkeä tunnistaa, mutta oireet riippuvat kasvista ja kuinka paljon kissa on sitä syönyt. Agria Eläinvakuutuksen mukaan tavallisimpia myrkytyksen oireita ovat kuolaaminen, oksentelu, ripuli ja muutokset kissan normaalissa käytöksessä.
Jos kissasi on maistellut jotain kasvia tai kukkaa ja kissalla ilmenee joitakin yllä mainittuja oireita, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Jos epäilet kissasi syöneen jotain liljakasveja, kissa tulee viedä eläinlääkäriin välittömästi, sillä liljakasvit voivat aiheuttaa vakavia munuaisvaurioita.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi