Vaivaavatko kovat PMS-oireet? Voit olla alttiimpi verenpainetaudille
Pahoista PMS-kivuista kärsivillä naisilla on todettu suurempi todennäköisyys kohonneeseen verenpaineeseen.
Aivan kuin krampit ja mielialan vaihtelut eivät olisi jo tarpeeksi, tuo tutkimus huonoja uutisia kovista PMS-oireista (kuukautisia edeltävä oireyhtymä, premenstruaalisyndrooma) kärsiville naisille. American Journal of Epidemiologyssa julkaistun tutkimuksen mukaan heillä on todennäköisemmin korkea verenpaine tai verenpainetauti myöhemmällä iällä.
Tutkimukseen osallistui noin 3 720 naista, jotka olivat tutkimuksen alkaessa keskimäärin 40-vuotiaita. Naisilta kysyttiin heidän PMS-oireistaan ja heitä seurattiin yli 20 vuoden ajan.
Tutkijoille selvisi, että kohtalaisista tai voimakkaista PMS-oireista kärsiville naisille kehittyi 40 prosenttia todennäköisemmin korkea verenpaine tai verenpainetauti kuin naisille, joilla oli pienet PMS-oireet tai he eivät kärsineet niistä ollenkaan.
Tutkimuksen tulokset ovat vielä ikävämpiä nuoremmille naisille, sillä tutkimuksen mukaan nuoremmilla naisilla (alle 40-vuotiailla) on paljon korkeampi todennäköisyys korkealle verenpaineelle. Tutkimuksessa otettiin huomioon muun muassa naisten tupakointi, kunnon taso, painoindeksi ja alkoholin kulutus.
Vaikka hormonaalisen ehkäisyn käyttö tai masennuslääkkeet voivat lievittää PMS-oireita, eivät ne kuitenkaan alenna riskiä korkealle verenpaineelle.
”PMS on aika monimutkainen häiriö ja siihen on todennäköisesti monta vaikuttavaa tekijää”, tutkimusta johtanut tohtori Elizabeth R. Bertone-Johnson sanoi.
”Oireista kärsivät naiset ovat todennäköisemmin herkempiä estrogeeni- ja progesteronitasojen kuukausittaisille vaihteluille kuin muut naiset sekä vaihteluille mielialaa säännöstelevissä aivojen välittäjäaineissa”, tutkija lisäsi.
Tutkijat huomasivat kuitenkin yhden kiinnostavan seikan: alhaisemman verenpaintaudin riskin omanneet naiset saivat enemmän B-vitamiineja, kuten tiamiinia ja riboflaviinia.
Vaikka kytköstä B-vitamiineihin pitää tutkia lisää, voi tutkijoiden mukaan olla avuksi, jos syöt enemmän ruokia, joissa on paljon B-vitamiinia – esimerkiksi maitotuotteita, kananmunia ja lehtivihreää.
Jos PMS-oireesi ovat pahat, muista puhua aiheesta lääkärisi kanssa ja mittaa verenpaineesi säännöllisesti.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi