Vaari osti tyttärentyttärelleen naurettavan suuren nallekarhun – kuvista nettihitti
Nallen rinnalla alle puolen vuoden ikäinen tyttövauva näyttää pikkiriikkiseltä.
Kun Sabrina Gonzalez näki Costco-kaupassa työskentelevän isänsä julkaiseman kuvan valtavan isoista nallekarhuista, kommentoi hän kuvaa vitsaillen, että hänen pieni Madeline-tyttärensä tarvitsisi sellaisen. Äidin yllätykseksi Madelinen pappa otti kuitenkin kommentin tosissaan ja nyt perheen kotoa löytyy nallekarhu, jonka rinnalla viiden kuukauden ikäinen tyttövauva näyttää pikkiriikkiseltä.
”Sain isältä viestin, että hän oli ostanut yhden nalleista Madelinelle”, tuore äiti kertoi BuzzFeedille ja lisäsi isänsä lähettäneen hänelle kuvia, joissa hän kuljettaa nallea Costcosta autolleen.
Jotta nallen suuruus tulisi todella ilmi, Gonzalez otti kuvia Madelinesta uuden nallensa kanssa ja jakoi ne Twitterissä, missä ne ovat lähteneet leviämään ja niistä on tullut viraalihitti – klikkaa kuvia ja pääset näkemään ne hieman suurempina Twitterissä.
Tätä kirjoittaessa kuvia nallesta ja vauvasta on jaettu yli 47 000 kertaa Twitterissä ja ne ovat myös keränneet useita kommentteja.
”Hänen ilmeensä toisessa kuvassa on herttainen! Hän näyttää olevan taivaassa”, Twitter-käyttäjä Super Slayin kommentoi, kun taas Young Mayonnaise-nimimerkkiä käyttävä sanoi haluavansa olla yhtä onnellinen kuin Madeline näyttää olevan.
”Enemmänkin niin, että karhulla on leikkinukke”, bri-nimemerkki twiittasi kuvista tytöstä ja nallesta.
Äiti julkaisi myös lyhyen videoklipin Twitterissä, jossa hänen mukaansa näkyy, mikä on Madelinen reaktio joka kerta, kun äiti tuo tytön nallen lähelle.
Gonzalez kertoi, ettei ole kovin huolissaan nallekarhun koosta, vaikka se viekin runsaasti tilaa ja sanoi aikovansa tiiviisti tarkkailla tytärtään nallen seurassa, jotta nalle ei kaadu tytön päälle.
”Madeline rakastaa nallea ja on niin hassua nähdä hänet sen rinnalla”, äiti kommentoi.
Lähde: BuzzFeed
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi