Vaali tätä asiaa elämässäsi – se voi lisätä onnellisuuttasi, toteaa suomalainen tutkimus
Monilla tavoilla voi pyrkiä vaikuttamaan omaan onnellisuuteensa.
Yksi hyvä tapa lisätä onnellisuuttaan on myös terveydelle eduksi: se on hyvät elintavat. Turun yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan paremmat elintavat ja positiiviset elintapojen muutokset ovat yhteydessä onnellisuuden, toisin sanoen koetun hyvinvoinnin, lisääntymiseen lähes kymmenen vuoden seurannassa.
”Elintapoihin voi suhtautua positiivisemmin, kun niitä ei miellä pelkästään keinona ehkäistä sairauksia, vaan myös mahdollisuutena parantaa omaa hyvinvointiaan laajemmin”, tutkimusta tehnyt lääketieteen lisensiaatti Säde Stenlund kommentoi.
”Myös onnellisuus näyttää tukevan suotuisia elintapoja päivittäistasolla, mikä saattaa selittyä pystyvyyden kokemuksen lisääntymisenä”, hän kertoo.
Tilanteessa, jossa elintapamuutos on haastava, voi onnellisuuteen vaikuttaminen Stenlundin mukaan myös tukea elintapamuutoksen onnistumista.
”Tällaisia onnellisuuden lisäämisen keinoja ovat esimerkiksi läheisten ihmisten kanssa ajan viettäminen, yhteisöön liittyminen tai kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen. Toisaalta, terveyteen vaikuttavat elintavat voi nyt myös vielä vahvemmin mieltää tällaisiksi onnellisuutta lisääviksi tavoiksi”, hän sanoo.
4 keskeistä elintapaa
Turun yliopisto kertoo, että Stenlundin väitöstutkimuksessa mitattiin osallistujien itsearvioitua onnellisuutta, tarkemmin koettua hyvinvointia, jonka osa-alueita ovat tyytyväisyys elämään sekä positiiviset ja negatiiviset tunnereaktiot. Tutkimuksessa oli mukana 10 000 satunnaisesti valittua työikäistä suomalaista.
Vuosien 2003-2012 seurannassa koettua hyvinvointia tarkasteltiin tutkimuksessa suhteessa neljään keskeiseen elintapaan: liikuntaan, ruokavalioon, alkoholin käyttöön ja tupakointiin. Stenlundin mukaan elintapojen yhteys myöhempään koettuun hyvinvointiin on vahvempi kuin koetun hyvinvoinnin yhteys myöhempiin elintapoihin.
”Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä samasta havainnosta, mutta ne ovat keskittyneet yksittäisiin elintapoihin ja seuranta-ajat ovat olleet pääasiassa lyhyitä”, hän sanoo.
”Tutkimuksessa elintapojen vaikutus koettuun hyvinvointiin oli samanlaista eri ikäryhmissä, koulutusryhmissä, sukupuolten välillä ja riippumatta sairauksien lukumäärästä. Kaikkien onnellisuus näyttää siis hyötyvän suotuisista elintavoista, Stenlund lisää.
Fyysinen terveys ja onnellisuus tukevat arkielämästä selviytymistä
Turun yliopiston mukaan Stenlundin tutkimuksen tulokset laajentavat käsitystä hyvien elintapojen merkityksestä niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Todetut vaikutukset koettuun hyvinvointiin voivat lisätä hyvien elintapojen houkuttelevuutta ja näin myös rikastuttaa keskustelua elintavoista terveydenhuollon tilanteissa.
”Elintapamuutosten tuloksekkaampi tukeminen on merkittävää terveydenhuollon kantokyvylle, jota uhkaa kroonisten sairauksien lisääntyminen”, Stenlund toteaa ja jatkaa:
”Terveydenhuoltomenojen kevenemisen lisäksi vaikutukset kansalaisten koettuun hyvinvointiin ovat myös yhteiskunnalle merkittäviä, sillä näiden on todettu lisäävän muun muassa yhteiskunnan turvallisuutta ja työntekijöiden tuottavuutta.”
Stenlundin mukaan fyysinen terveys ja onnellisuus tukevat arkielämästä selviytymistä, mikä on nostettu keskiöön terveyden määritelmässä.
”Väitöskirjani tulokset kutsuvatkin jokaisen pohtimaan oman terveytensä ja onnellisuutensa tukemista. Tapoja on lukuisia, joista jokainen voi löytää itselleen sopivia”, hän päättää.
Alla olevalla videolla kerrotaan tutkimuksen taustasta, sen keskeisimmistä tuloksista sekä niiden merkityksestä niin yksilöiden, terveydenhuollon kuin yhteiskunnan kannalta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi