Uusien parien pitäisi nähdä toisiaan vain kahdesti viikossa, suosittelevat asiantuntijat
Runsas ajan viettäminen yhdessä uuden suhteen alussa ei asiantuntijoiden mukaan ole hyvä idea.
Uuden suhteen alussa voi olla houkuttelevaa viettää jokainen mahdollinen hetki uuden rakkaan kanssa. Asiantuntijat kuitenkin suosittelevat uusia pariskuntia rajoittamaan näkemistä suhteen alkuvaiheessa pariin kertaan viikossa, kertoo Metro.
”On tärkeää pitäytyä vain kahdessa kerrassa viikosssa, jotta sinulla on runsaasti aikaa pois uuden kumppanin luota ja syvimmät tunteet pääsevät pulppuamaan alitajunnasta”, psykiatri ja Don’t Settle: How to Marry the Man You Were Meant For -kirjan kirjoittanut Scott Carroll kertoi.
”Nämä syvät tunteet ovat tärkeitä, koska ne auttavat sinua näkemään ongelmat uuden rakkaan kanssa”, hän lisäsi.
Metron mukaan uuden kumppanin näkeminen päivittäin voi voimistaa tunteita, mutta on myös mahdollinen riski saada tunteita liian pian. Kliininen psykologi Seth Meyers on Carrollin kanssa samoilla linjoilla siitä, että uusien parien kannattaisi varoa asioiden kiiruhtamisen kanssa.
”Vaikka jotkut parit voivat viettää jokaisen yön yhdessä ja saada suhteen toimimaan, ei se ole tapa, joka johtaa suuren osan kohdalla pitkäaikaiseen romanttiseen menestykseen”, Meyers toteaa Psychology Todayssa.
”Ongelma tämän dynamiikan kanssa on se, että toisen näkeminen liian usein suhteen alussa luo illuusion intiimiydestä ja riippuvuudesta, vaikka molemmat tietävät vievän kuukausia tai jopa vuosia, että toisen todella oppii tuntemaan”, hän jatkaa.
Meyers kirjoittaa, että kaksi ihmistä, jotka kuuluvat yhteen, päätyvät yhteen huolimatta siitä, näkevätkö he toisiaan kerran viikossa vai viisi kertaa viikossa.
”Varmuudeksi pareille olisi hyvästä nähdä toisiaan kerran viikossa ensimmäisen kuukauden ajan ja sitten lisätä sitä tiheämmäksi siitä eteenpäin”, hän kuitenkin neuvoo.
”Tärkeintä on, että miehet ja naiset eivät tuntisi oloaan ahdistuneeksi tai hoputetuksi uutta suhdetta muodostaessaan. Mitä vähemmän ahdistusta he tuntevat, sitä parempi mahdollisuus kestävään suhteeseen heillä on”, Meyers päättää.
Metro kuitenkin muistuttaa, että jokainen pari on erilainen; toisille kahdesti viikossa näkeminen ei riitä ja saa tunteet hiipumaan ennen aikojaan, mutta siinä on toisaalta puolensa, että ottaa asiat rauhallisesti ja antaa itselle mahdollisuuden selvittää, mitä tuntee toista ihmistä kohtaan.
Mitä mieltä olet asiantuntijoiden neuvoista? Kerro mietteesi kommenteissa!
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi