Tutkimus väittää: Petät kumppaniasi todennäköisemmin, jos toinen vanhemmistasi on pettänyt
Tutkimuksen perusteella pettäminen voi olla tavallaan sukuvika.
Kahden yhdysvaltalaisyliopiston tutkimuksen mukaan pettämistä tapahtuu todennäköisemmin, jos toinen omista vanhemmista on pettänyt. Texas Tech -yliopiston ja Nevadan yliopiston tutkijat selvittivät asiaa tekemällä kyselytutkimuksen 300 opiskelijalle.
Opiskelijoilta kysyttiin, ovatko he koskaan pettäneet kumppaniaan ja onko heidän äiti tai isä pettänyt toista vanhemmista. Metron mukaan opiskelijoista 30 prosenttia myönsi itse pettäneensä ja 33 prosentilla toinen vanhemmista oli pettänyt, yleensä isän olleen todennäköisempi pettäjä.
Tutkimuksesta selvisi, että kumppaniaan pettäneillä opiskelijoilla oli kaksi kertaa todennäköisemmin vanhempi, joka oli pettänyt; 44 prosentilla pettäjistä äiti tai isä oli tehnyt samaa. Metron mukaan tämä voisi viitata siihen, että vanhemman pettäessä, voi oma pettämistodennäköisyys kasvaa, mutta syy tälle ei ole selvä.
Pettänyt äiti tai isä ei kuitenkaan vaikuttanut siihen, millaiseksi teoksi opiskelijat mielsivät pettämisen. Pettäjien lapset eivät mieltäneet pettämistä yhtään todennäköisemmin hyväksytäväksi asiaksi.
Metron mukaan voi olla, että kun vanhempi pettää, omat näkemykset sitoutumisesta voivat muuttua tai epävakaa kotielämä voi kasvattaa todennäköisyyttä sille, että omaa vaikeuksia parisuhteissa.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi