Useimmat avioerot tapahtuvat näinä kuukausina – lomilla vaikutus eroamiseen

Washingtonin yliopiston tutkimuksen mukaan maalis- ja elokuussa tapahtuu enemmän avioeroja kuin vuoden muina kuukausina.
Tutkijat uskovat, että perheen rituaareilla talven ja kesän lomien aikana on vaikutusta eromäärien kasvuun näinä kuukausina.
Tutkimuksessa oli alun perin tarkoituksena selvittää laman vaikutuksia avioliittojen vakauteen, mutta analysoidessaan avioerohakemuksia Washingtonin osavaltiossa vuosina 2001-2015, tutkijat havaitsivat yllätyksekseen selvän kaavan eroamisissa.
Lomat ovat tärkeää aikaa perheille
Tutkijat arvelevat, että avioparit välttelevät eropapereiden lähettämistä joulun ja uudenvuoden aikoihin sekä silloin, kun lapset ovat kesälomalla. Näin siksi, että kyseisiä loma-aikoja pidetään perheille pyhinä.
Eron hakeminen näinä aikoina ei useimpien parien mielestä ole sosiaalisesti hyväksyttävää, ja toisaalta he saattavat ajatella, että onnellisen loman viettäminen yhdessä saattaisi vielä pelastaa tilanteen.
Valitettavasti lomat eivät useinkaan ole vastaus avioliitto-ongelmiin, vaan ne saattavat luoda pareille niin paljon stressiä, että yhteinen loma muuttuukin korreksi, joka katkaisee kamelin selän.
Lomien jälkeen pariskunnilta vie hetken saada asiansa järjestykseen ennen avioeron hakua, mikä selittää ajan uudenvuoden ja ensimmäisen erobuumin välillä. Sama pätee lasten lomien päättymiseen kesän jälkeen.
Lähde: Real Simple
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – tunnista salakavalat oireet
- Tämä kaikki tapahtuu, jos et pese lakanoitasi kerran viikossa – monia oireita
- 7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana
- Suhteesi on tuhoon tuomittu, jos et huomioi siitä näitä 3 asiaa