Unohda kukkaseppeleet tulevana kesänä: ”Kukkarintamus” on näyttävä trendi kesäfestareita ajatellen – katso kuvat
Kukkaisaa trendiä voi toteuttaa niin uskaliaasti kuin itsestä hyvältä tuntuu.
Kesän festareilla juhliessa monilla on kaulassa lei-kukkanauha tai päässään kukkaseppele, mutta tulevana kesänä kukkatrendi voi kuitenkin olla täysin toisenlainen – ja näyttävä. Metro kertoo ”kukkarintamuksesta” tai ”kukkarinnoista” (flower boobs), joissa on kyse juuri siitä, miltä kuulostaakin: rinnat peitetään kukilla ja terälehdillä.
Metron mukaan tyylin takana on Face Florals -yritys, joka myy prässättyjä kukkia, joilla voi koristaa vartaloaan. Valikoimassa on ollut muun muassa silmien ympärille koristeeksi tarkoitettuja kukkia kuin huulille ja hiuksiin tarkoitettuja kukkakoristuksia ja nyt siis vuorossa on rintojen koristaminen kukilla.
Trendi sai alkunsa, kun yksi Face Floralsin asiakas laittoi hankkimansa kukat rintoihinsa kasvojen sijaan. Metron mukaan yritys itse tykästyi ajatuksesta ja alkoi jakaa tyylistä kuvia Instagram-sivullaan.
Trendiä voi toteuttaa erilaisin tavoin. Esimerkiksi voit unohtaa yläosan kokonaan ja peittää nännit kukilla, laittaa ne rintakehän tai solisluun seudun koristeeksi ja jos haluat pitää enemmän vaatetta ylläsi, voit laittaa niitä rintojen peitoksi läpikuultavan paidan alle.
Jos haluat kokeilla ”kukkarintamusta” esimerkiksi kesäfestareilla, voit hankkia prässättyjä kukkia Face Floralsin kautta tai prässätä omat kukkasi itse. Kun sinulla on kukat, voit kiinnittää ne ripsiliimalla ihoosi haluamallasi tavalla.
Metro muistuttaa trendistä innostuvia suojaamaan kuitenkin rintansa ensin aurinkorasvalla, sillä kukat eivät itsessään suojaa rintoja auringolta ja myös nännisi voivat palaa auringossa.
Mitä mieltä olet tästä trendistä? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi