Tutkimus: Vanhemmat miehet suosivat edelleen nuorempia naisia, mutta pitävät myös vanhemmista naisista
Vanha stereotypia miesten mieltymyksistä nuorempia naisia kohtaan pitää paikkansa, mutta ikähaarukka kuitenkin kasvaa vanhemmalla iällä.
Suomalaistutkimus on aiemmin selvittänyt, että miehet himoitsevat parikymppisiä naisia. Tuoreempi Åbo Akademin tutkimus sen sijaan on selvittänyt, että miehille mieluinen ikähaarukka naisten suhteen kasvaa, kun miehille tulee ikää lisää – eli toisin sanoen he eivät tunne enää vetoa vain nuorempiin naisiin, kertoo The Indpendent.
Tutkimuksen mukaan vaikka nuoret naiset ovat edelleen miesten mieleen myöhemmällä iällä, he myös miettivät seksin harrastamista samanikäisten tai itseään vanhempien naisten kanssa. Tästä huolimatta nuorin ikä, johon mies väittää tuntevansa vetoa, pysyy The Independentin mukaan samana huolimatta miehen iästä, eli 40-vuotias mies voisi edelleen harkita suhdetta 22-vuotiaan naisen kanssa, kun mies täyttää 50 ja 60 vuotta ja niin edelleen.
PsyArXivissa julkaistu Åbo Akademin psykologien tekemä tutkimus vahvisti, että naisilla on paljon kapeampi ikähaarukka ja he suosivat miehiä, jotka ovat joko vanhempia kuin he itse tai lähellä omaa ikäänsä. Selittäessä eroavaisuuksia sukupuolten välillä, voidaan tutkimusta johtaneen Jan Antfolkin mukaan miesten mieltymys nuorempiin naisiin ymmärtää evoluutioteorialla.
”Luonnonvalinta on luultavasti muovannut miesten seksuaaliset strategiat sisältämään erityisen kiinnostuksen todella hedelmällisiä, nuoria naisia kohtaan”, Antfolk sanoi The Independentin mukaan.
”Mutta koska naiset, monissa tapauksissa, ovat valikoivampia seksikumppaneidensa suhteen, suurin osa miehistä ei voisi löytää kumppania, jos heidän seksuaalinen motivaationsa ei olisi laajempi”, hän jatkoi.
”Ihmisillä on taipumus pitkäkestoisiin seksuaalisiin ihmissuhteisiin ja tämä ei olisi mahdollista, jos kaikki miehet olisivat kiinnostuneita vain nuorista naisista”, Antfolk totesi.
The Independentin mukaan tutkijat keräsivät löydöksensä pohjautuen 2 655 aikuiseen ja selvittivät myös, että vaikka miehiä kiinnostavat nuoremmat naiset, heidän seksuaalinen aktiivisuus heijastaa heidän omaa ikähaarukkaa. Eli esimerkiksi vaikka miesosallistujat suosivat parikymppisiä naisia, eivät he välttämättä ole seksuaalisesti yhteensopivia heidän kanssaan.
Antfolk lisäsi, että löydökset valaisevat, että miehet ovat vähemmän pakkomielteisiä nuoruuden suhteen toisin kuin stereotypiat antavat ymmärtää.
”Löydökset voivat auttaa hellittämään uskomusta, että miehet ovat pääasiassa kiinnostuneita nuorista naisista”, Antfolk huomautti.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi