Tutkimus: Syö suklaata tähän aikaan päivästä – se voi auttaa sinua laihtumaan

Sillä on väliä, mihin aikaan päivästä suklaata syö.
Oletko sinäkin nainen, jonka lempiherkkua on suklaa? Et ole siinä tapauksessa yksin!
Suklaa kuuluu varmaan lähes jokaisen naisen suosikkinameihin, ja suklaalla onkin paljon erilaisia vaikutuksia mieleemme. Suklaa esimerkiksi synnyttää meissä onnellisuushormoneja, joten ei ihme, jos suklaata tekee mieli esimerkiksi silloin, kun on ollut huono päivä.
Suklaassa on toki huonotkin puolensa, sillä jos suklaata tulee syötyä usein ja paljon, voi se kerryttää kiloja huomaamatta, ja toki vaikuttaa muutenkin negatiivisesti terveyteemme.
Nyt suklaan syöntiä on kuitenkin tutkittu uudessa tutkimuksessa, ja se lupaileekin jotain aivan muuta: jos syöt suklaata aamupalaksi, se saattaakin auttaa sinua laihtumaan.
Jos nimittäin syöt 100 grammaa suklaata aamupalaksi, todettiin sen sekä polttavan rasvaa kehossa, sekä laskevan kehon sokeritasoja päivän aikana.
Tutkimukseen osallistuneet naiset söivät aamiaisen lisäksi suklaata 100 grammaa myös iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Yllättävää kyllä, suklaata syöneiden naisten paino ei noussut, vaan tutkijat päinvastoin totesivat suklaan hyödyt rasvan poltossa.
Jos olet suklaan ystävä, tämän pitäisi olla sinulle ilouutinen!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Everyday Health
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – tunnista salakavalat oireet
- Tämä kaikki tapahtuu, jos et pese lakanoitasi kerran viikossa – monia oireita
- 7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana
- Suhteesi on tuhoon tuomittu, jos et huomioi siitä näitä 3 asiaa