Tutkimus selvitti: naiset murehtivat ulkonäöstään yli 620 tuntia vuodessa
Viikottain ulkonäköön liittyvistä asioista huolehditaan 12 tuntia.
Mitä pukea ylle, paino ja ihon epäpuhtaudet ovat asioita, joista naiset murehtivat paljon viikoittain. 2 000 naisen avulla tehdystä tutkimuksesta kävi ilmi, että naiset huolehtivat ulkonäöstään vuodessa keskimäärin peräti 627 tuntia ja 28 minuuttia.
Suurin osa tuosta ajasta menee vaatteita pohtien ja miettien, miltä viimein ylle valittu asu näyttää päivän aikana. Suurin yksittäinen huolenaihe on kuitenkin ylipaino, sillä siitä murehditaan tuntia ja 46 minuuttia joka viikko.
Tutkimuksen mukaan 82 prosenttia naisista myönsi valitsevansa päivän vaatteensa sen mukaan, kuinka itsevarmalta heidän olonsa sillä hetkellä tuntui. Yhdeksän kymmenestä valitsi vaatteet, jotka peittivät kropasta sen osan, josta he ovat epävarmimpia tai pitävät vähiten.
Häävieraana oleminen aiheutti eniten murhetta pukeutumisen suhteen ja sitä seurasivat juhlat tai ilta yöelämässä. Monille naisille lounas ystävien kanssa, uudet treffit tai juhlat aiheuttivat viikkojen mittaista stressiä, koska naiset kammoksuvat ajatusta siitä, että he eivät löydä kivaa asua, joka peittää heidän muhkuransa.
Kuitenkin 48 prosenttia naisista myönsi, että he viettävät aivan liikaa aikaa murehtien ongelmakohdistaan ja ulkonäöstään. Tutkimuksen teetti Invista, joka omistaa Lycra Beauty -merkin.
Näin paljon naiset huolehtivat viikoittain ulkonäköön liittyvistä asioista:
Mitä pukea – 50 minuuttia
Näyttävät valitut vaatteet hyvältä yllä – 1 tunti 32 minuuttia
Ovatko hyllyvät kohdat peitettynä valituilla vaatteilla – 1 tunti 26 minuuttia
Minkälaiset alusvaatteet laittaa vaatteiden alle – 39 minuuttia
Ylipainoisuus – 1 tunti 46 minuuttia
Liian laiha – 22 minuuttia
Turvotus 1 tunti 1 minuutti
Rinnat ovat liian suuret – 37 minuuttia
Rinnat ovat liian pienet – 32 minuuttia
Finnit – 56 minuuttia
Epätasainen ihonväri – 50 minuuttia
Rusketus/rusketuksen puute – 36 minuuttia
Pörheät/rasvaiset hiukset – 57 minuuttia
Murehtimiseen kulutettu yhteisaika joka viikko: 12 tuntia 4 minuuttia
Lähde: Daily Mail
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää