Tutkimus: Näitä vihanneksia ja hedelmiä kannattaa syödä, jos haluat laihtua
Kaikki vihannekset ja hedelmät eivät kuitenkaan omaa samanlaista vaikutusta ja tutkijat määrittelivätkin 11 syötävää, joista on eniten apua painon suhteen.
Laihduttaessa vihanneksia ja hedelmiä yleensä otetaan entistä suuremmaksi osaksi ruokavaliota, koska ne ovat tunnetusti terveellistä syötävää. Kaikki vihannekset ja hedelmät eivät kuitenkaan ole samanarvoisia laihduttamista ajatellen.
PLOS Medicine -journalissa julkaistu tutkimus selvitti, että päivittäisten syötyjen vihannesten ja hedelmien määrää lisäämällä voi auttaa painoa nousemaan noin 220 grammaa vähemmän ajan myötä kuin keskiverto henkilöllä.
Tutkimuksessa kuitenkin ilmeni, että toiset vihannekset ja hedelmät vaikuttavat merkittävämmin painoosi. Tutkimukseen osallistuneista paino nousi ajan myötä vähiten heillä, jotka söivät alle listattuja vihanneksi ja hedelmiä.
Syö näitä vihanneksia ja hedelmiä, jos haluat laihtua:
1. Marjat
2. Omena ja päärynä
3. Tofu ja soija
4. Kukkakaali
5. Avokado
6. Appelsiini
7. Ruusukaali
8. Parsakaali
9. Vihreät pavut
10. Porkkana
11. Paprika
Sen sijaan he, joilla paino nousi eniten, lisäsivät maissin, herneiden ja perunoiden määrää. Näissä syötävissä on vähemmän kuituja kuin ylle listatuissa syötävissä tai niiden glykemiakuorma on suurempi, mikä tarkoittaa sitä, että ne nostavat väliaikaisesti verensokeria ja pian jälleen lietsovat ruokahaluasi.
Maissi, herneet ja perunat eivät kuitenkaan ole täysin pois laskuista, mutta jos aikeenasi on laihduttaa, ei niitä kannata popsia niin paljon.
Tutkimukseen osallistui yli 133 000 ihmistä, joiden ruokailutottumuksia ja painoa seurattiin neljän vuoden ajan.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi