Tutkimus löysi mahdollisen syyn, miksi naiset kuolevat harvemmin koronaan – ”Herää huoli miehistä”
Koronavirukseen liittyen saadaan yhä uutta tutkimustietoa.
Naishormoni estrogeeni saattaa suojata naisia vakavalta koronataudilta ja siitä aiheutuvalta kuolemalta. Tämä selviää HUSin, Helsingin yliopiston ja Uumajan yliopiston yhteistutkimuksesta, joka on julkaistu vastikään tiedelehti BMJ Openissa.
Tutkimuksessa estrogeenilisä puolitti koronakuoleman riskin. Estrogeenilisää saaneiden naisten kuolleisuus oli 2,1 prosenttia, kun kontrolliryhmän naisten kuolleisuus oli 4,6 prosenttia.
”Tutkimuksemme ei vielä johda hoitokäytäntöjen muutoksiin, joten estrogeenihoitoa ei tule tämän tutkimuksen perusteella aloittaa tai estrogeenitasoa madaltavaa lääkitystä lopettaa”, kirurgian professori ja ylilääkäri Malin Sund HUSista kertoo.
”Paras keino suojautua vakavaa koronatautia vastaan on rokotus”, hän lisää.
Suurin kuolemanriski
HUSin mukaan tutkimuksessa vertailtiin pandemian alussa koronadiagnoosin saaneiden naisten kuolleisuutta ja estrogeenin vaikutusta kuolleisuuteen. Koko Ruotsin väestön kattavassa rekisteritutkimuksessa oli mukana vajaat 15 000 iältään 50-80-vuotiasta naista, joilla diagnosoitiin koronatauti helmikuun ja syyskuun välisenä aikana 2020.
Tutkimuksen 2 500 naisella oli estrogeenikorvaushoito vaihdevuosioireisiin ja noin 200 naisella syöpähoidon jälkeen annettava estrogeenitasoa alentava lääkitys. Lisäksi tutkimuksessa oli 12 000 naisen kontrolliryhmä, joka ei saanut estrogeenia lisäävää tai vähentävää lääkitystä.
HUS kertoo, että estrogeenitasoa alentavaa hoitoa saaneella ryhmällä oli suurin kuolemanriski. Sund painottaa, että syy-yhteyttä estrogeeniin ei kuitenkaan voitu varmistaa, sillä kyseisen ryhmän potilaat olivat vertailuryhmää vanhempia ja saaneet syöpähoitoa.
Nämä kaksi tekijää, ikä ja syöpähoidot, myös erikseen lisäävät vakavan koronataudin ja -kuoleman riskiä. Sundin mukaan tutkimus myös tehtiin ennen kuin koronarokotteita oli saatavilla.
”Tutkimuksen perusteella ei siis voi vielä sanoa kuinka paljon estrogeeni vähentää vakavien sairauksien ja kuoleman riskiä rokotettujen naisten keskuudessa”, hän toteaa.
Miehiä enemmän sairaalassa ja teholla
HUSissa puolestaan etsittiin syitä, miksi miehillä on huomattavasti naisia suurempi riski sairastua vakavaan koronavirustautiin ja kuolla siihen. Kesäkuussa 2021 Infectious Diseases -tiedelehden digitaalisesti julkaistussa rekisteritutkimuksessa oli mukana 5 500 HUSissa helmikuusta kesäkuuhun 2020 hoidetut koronapotilaat.
Tutkimuksen mukaan miehillä ja naisilla oli HUSin alueella yhtä paljon koronavirustartuntoja, mutta sairaalahoitoon päätyi enemmän miehiä kuin naisia. Sairaalassa hoidetuista miehistä 27 prosenttia tarvitsi tehohoitoa, kun naisista sitä tarvitsi 17 prosenttia.
HUSin mukaan miehet olivat naisia pidempään tehohoidossa. Miespotilaista menehtyi 90 hoitopäivään mennessä koronatautiin 15 prosenttia ja naisista 8 prosenttia.
HUS kertoo, että miehillä oli naisia vähemmän astmaa ja kilpirauhasen vajaatoimintaa ja naisia enemmän sepelvaltimotautia. Koronaoireiden ilmetessä miehet olivat hakeutuneet naisia myöhemmin koronatestiin ja hoitoon.
Sukupuoli itsenäinen riskitekijä
HUSin mukaan mitkään näistä tai muista eroavaisuuksista eivät selittäneet sukupuolten välisiä eroja koronataudin vakavuuden suhteen. Sen sijaan tutkimuksessa osoitettiin, että sukupuoli on vakavan koronataudin ja koronakuolleisuuden itsenäinen riskitekijä.
”Sille, että ensimmäisessä korona-aallossa oli sairastuneissa yhtä paljon naisia ja miehiä, mutta tehohoidossa selkeästi enemmän miehiä, emme löytäneet tutkimuksessamme muuta selittävää tekijää kuin sukupuoli”, infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen HUSista sanoo.
”Nyt kun naisten estrogeenin taso saattaisi selittää ainakin osittain naisten lievempää sairastumista, herää huoli miehistä”, hän lisää.
”Heidän rokotuskattavuutensa on pienempi kuin naisilla, vaikka riski sairastua ja kuolla vakavaan koronatautiin on selkeästi suurempi. Erityisesti miesten on huolehdittava rokotuksesta”, Järvinen toteaa.
Voit tutustua tutkimuksiin tarkemmin näistä linkeistä: HUSin, Helsingin yliopiston ja Uumajan yliopiston yhteistutkimus ja HUSissa tehty tutkimus.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi