Tutkimus: Kissavideoiden katsominen antaa lisää energiaa ja piristää
Kissavideoiden katsominen on hyvästä sinulle, kertoo tutkimus.
Indianan yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan kissavideoiden katsominen ei ole ajan heittämistä hukkaan. Mediaprofessori Jessica Gall Myrickin tekemän kyselytutkimuksen mukaan kissavideoiden katsominen internetissä lisää energiaa ja positiivisia tunteita – eli niiden katsominen voi piristää.
Myrick kommentoi tunteneensa tarvetta kerätä tietoa tästä populaarikulttuurin ilmiöstä.
”Jos haluamme paremmin ymmärtää internetin vaikutuksia meihin yksilöinä ja yhteisönä, eivät tutkijat voi enää jättää internetin kissoja huomiotta”, Myrick sanoi.
Kyselyyn vastanneista noin 7 000 ihmisestä 36 prosenttia kuvaili itseään kissaihmiseksi ja 60 prosenttia kertoi pitävänsä sekä kissoista että koirista. Videoiden katsominen auttoi osallistujia pääsemään eroon negatiivisista tunteita.
”Vaikka ihmiset katsoisivat työajalla kissavideoita tai siirtäisivät asioiden tekoa nitä katsomalla, voi niiden katsomisesta saatu emotionaalinen hyöty auttaa ihmisiä tarttumaan vaativampiin tehtäviin myöhemmin”, Myrick kertoi.
Ja aiheeseen liittyen, alla on suosittu koostevideo suloisista kissanpennuista.
https://www.youtube.com/watch?v=685elao-zvs
Lähde: Newser
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi