Tutkimus: Iltakahvit eivät vaikutakaan yöuniin – tupakalla ja alkoholilla haitallisempi vaikutus
Toisin kuin tupakka ja alkoholi, kofeiini ei häirinnyt yöunia tutkimukseen osallistuneiden joukossa.
Iltakahvit ovat osa monen suomalaisen arkea ja toisin kuin aiemmin on väitetty, iltakahvit eivät vaikutakaan haitallisesti yöuniin. Elokuussa julkaistu tutkimus selvitti, että teen tai kahvin juominen neljä tuntia ennen nukkumaanmenoa ei vaikuta yöuniin lainkaan, kertoo The Telegraph.
Siinä missä iltakahvista ei ollut haittaa, ei samaa voi sanoa tupakoinnista ja alkoholin juomisesta iltaisin. Sleep-journalissa julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että nikotiini ja alkoholi häiritsivät unta, ja esimerkiksi tupakointi illalla sai ihmiset heräämään kuusi miuuttia aiemmin ja vei 42 minuuttia pois unesta heiltä, joilla oli unettomuutta.
”Ilta, jolloin on käytetty nikotiinia ja/tai alkoholia neljän tunnin sisään nukkumaanmenoajasta, osoitti huonompaa unen jatkuvuutta kuin ilta ilman näitä nautintoaineita. Emme havainneet minkään unen parametrin ja kofeiinin nauttimisen neljän tunnin sisään nukkumaanmenoajasta välillä kytköstä”, tutkimuksen tekoon osallistunut Florida Atlantic Universityn apulaisprofessori Christine Spadola totesi.
”Nämä löydökset tukevat uniterveyden suositusten tärkeyttä, mitkä edistävät nikotiinin ja alkoholin käytön rajoittamista iltaisin”, hän lisäsi.
The Telegraphin mukaan tutkijat sanoivat tulostensa olevan odottamattomat, koska fysiologisesti kofeiini edistää valveillaoloa estämällä nukkumista edistäviä kemikaaleja aivoissa.
Ei laboratorio-oloja: osallistujat elivät normaalia elämää
Tutkimusta tehtiin usean yhdysvaltalaisoppilaitoksen tutkijoiden yhteistyönä. Tutkijat seurasivat 785 ihmistä yhteensä 5 164 päivää ja yötä, minkä aikana osallistujien kofeiinin, alkoholin ja nikotiinin käyttöä ilta-aikaan merkittiin muistiinpanoihin.
Näitä muistiinpanoja verrattiin osallistujien unipäiväkirjoihin ja ranteeseen kiinnitettyihin sensoreihin, jotka tallensivat unen kestoa, tehoa ja kuinka nopeasti ihmiset heräsivät nukahdettuaan. Noin 40 prosenttia osallistujista kertoi juoneensa kahvia ainakin yhtenä iltana tutkimuksen aikana.
Aiemmin on annettu suosituksia, että teen, kahvin, energiajuomien sekä cola-juomien nauttimista iltaisin pitäisi vähentää, koska kofeiini vaikuttaa nukahtamisprosessiin. The Telegraphin mukaan ohjeet perustuvat aiempiin tutkimuksiin, jotka osoittivat kofeiinin käytön lähellä nukkumaanmenoaikaa pitkittävän nukahtamiseen menevään aikaa ja saavan ihmiset heräämään aiemmin.
Sleep-journalissa julkaistun tutkimuksen tekijät kuitenkin totesivat, että suuressa osassa tutkimuksia on ollut pieni määrä osallistujia, luonnottomassa laboratoriotilassa, missä heille annettiin kofeiinitabletteja, joilla ilta-ajan juomien vaikutusta matkittiin. Tässä tutkimuksessa ihmiset jatkoivat normaalin elämän eloa.
Tutkijat kuitenkin totesivat, etteivät voineet sanoa, minkä verran kukin osallistuja nautti kofeiinia tai oliko kukaan erityisemmin herkkä kofeiinille. Tutkimus pohjautui joukkoon afroamerikkalaisia, joten tutkijat varoittivat, että muissa etnisissä ryhmissä saattaisi olla erilaiset tulokset.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: The Telegraph
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa