Tuoksukynttilät ja ilmanraikastimet voivat olla haitaksi terveydelle
Tutkimuksissa on löydetty osoituksia siitä, että tuoksutuotteet voivat olla haitaksi.
Monet tykkäävät sytyttää kynttilöitä luomaan tunnelmaa kotiin, mutta tuoksukynttilöiden kanssa kannattaa tutkimusten perusteella olla varovainen.
Aiheesta kirjoittavan Woman’s Dayn mukaan Daily Mailin toimittaja John Naish oli löytänyt todisteita, joiden perusteella tuoksukynttilät voivat tehdä sinut sairaaksi. Tuoksukynttilöiden lisäksi myös muun muassa aerosolit ja suitsukkeet ovat haitaksi.
Syy on tuoksuissa ja vahoissa olevissa kemikaaleissa. Vaikka aiheesta tarvitaan lisää tutkimuksia, on osa tutkijoista kertonut, että pitkäaikainen tuoksutuotteiden käyttö voi johtaa astmaan, keuhkovaurioihin ja jopa äärimmäisissä tapauksissa syöpään.
Woman’s Dayn mukaan tutkijat ovat varoittaneet, että kynttilöiden polttaminen voi aiheuttaa sisäilman saastumista. Vuonna 2001 tehty Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA:n tutkimus osoitti, että enemmän hajustetta sisältävät kynttilät tuottavat enemmän nokea, ja EPA suositteli käyttämään tuoksuttomia kynttilöitä noen vähentämiseksi.
Etelä-Carolinan yliopiston vuonna 2009 julkaisema tutkimus taas varoitteli kynttilöiden polttamisesta ilmaan leviävistä kemikaaleista. Tutkijat selvittivät, että parafiinikynttilöiden poltto tuotti epätoivottuja kemikaaleja, kuten alkaaneja, alkeeneja ja tolueenia, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia.
”Henkilön, joka polttaa kynttilää päivittäin vuosien ajan tai käyttää niitä säännöllisesti, hengittäessä näitä vaarallisia, ilmassa leijuvia epäpuhtauksia, voi se vaikuttaa terveysriskien, kuten syövän, yleisten allergioiden ja astman kehittymiseen”, tutkimusta johtanut kemian professori Ruhullah Massoudi kommentoi.
Woman’s Dayn mukaan osa tutkijoista on huolissaan myös ilmanraikastimien pitkäaikaisen käytön vaikutuksista. Public Health England’s Center for Radiation, Chemical and Environmental Hazards esimerkiksi selvitti, että ilmanraikastimissa voi olla huomattavia määriä formaldehydiä, mutta raportoivat kuitenkin, ettei normaalin ilmanvaihdon tai tuotteen käytön yhteydessä ole yleistä terveyshuolta.
Silti huolestuttavia tutkimustuloksia on vieläkin enemmän. Vuonna 2014 julkaistu tutkimus osoitti vahvan kytköksen ftalaateille (kemikaali, jota on ilmanraikastimissa ja usein muoveissa) altistumisen raskauden aikana ja lapsen astmaan sairastumisen riskin välillä.
”Ftalaattien tiedetään haittaavan umpieritysjärjestelmää, joka ohjaa kehon hormonitoimintaa”, Scientific American -lehti kertoi.
”Kemikaalin häiritsevä kyky on yhdistetty terveysongelmiin, kuten syntymävikoihin, syöpiin ja diabetekseen. Tähän mennessä kuitenkaan ei ole dataa, joka osoittaisi niiden haittaavan myös lasten hengityselimistiö”, lehti lisäsi.
Woman’s Day huomauttaa, kuinka lisää tutkimuksia aiheesta tarvitaan.
”On vaikea sanoa, ovatko nämä löydökset riittävät todistamaan, että kaikkien pitäisi välttää tuoksukynttilöitä ja vastaavia, mutta tuloksia ei kuitenkaan pitäisi jättää huomiotta todisteiden kasaantuessa”, sivusto toteaa.
Voit lukea lisää aiheesta ja tutkimuksista jutussa olevien linkkien kautta.
Lähde: Woman’s Day
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti