Tunnit loppuvat kesken: Naiset toivoisivat päivässä olevan 28 tuntia työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseksi
Moni nainen uhraa yöuniaan, jotta ehtisi tehdä päivän aikana enemmän asioita.
Vuorokauden 24 tuntia eivät riitä naisille, vaan tutkimuksen mukaan he tarvitsevat 28 tunnin päiviä, jotta ehtisivät tehdä kaiken, mitä pitäisi. Kuusi kymmenestä naisesta toivoo, että päivät olisivat pidempiä ja ihanteellisinta olisi, että päivässä olisi 3 tuntia ja 36 minuuttia enemmän, jotta nainen saisi ylläpidettyä uraansa sekä sosiaalista ja kotielämäänsä.
Olayn teettämään kyselytutkimukseen osallistuneista 2 000 naisesta puolet kertoi uhraavansa yöuniaan, jotta ehtisivät tehdä päivän aikana enemmän, kuten kuntoilla, tehdä lisää töitä tai järjestää aikaa perheelle ja ystäville. Tämän takia monet naisista nukkuivat vain 6,5 tuntia yössä suositellun 8 tunnin sijaan.
Yksi neljästä naisesta sanoi myöhäisten iltojen syyksi kovan työnteon ja kaksi kolmasosaa vieroksui perinteistä yhdeksästä viiteen -työaikaa: he tulivat töihin ennen kello yhdeksää ja lähtivät kotiin viiden jälkeen. Yli yksi kymmenestä kertoi, etteivät he lähteneet töistä kotiin kuin vasta kello 19 tai myöhemmin.
Tutkimukseen osallistuneista naisista lähes viidennes nousi ylös aikaisin aamulla ja heräsi ennen kello 06 ja yli neljännes meni nukkumaan puolilta öin. Vähäiset yöunet näkyivät osallistujissa muun muassa punoittavina silminä, väsymyksenä ja keskittymisen puutteena seuraavana päivänä sekä tummina silmänalusina ja ihon huonona kuntona.
”Tutkimus osoittaa, miten naiset voimannuuttavat itseään ja nauttivat elämästä enemmän, mutta myös tekevät pitkää päivää töissä”, Olayn johtava tutkija Frauke Neuser kommentoi The Independentin mukaan.
”Mutta on myös tärkeää ottaa aikaa itselleen ja nauttia ajasta rentoutuen tai muuten kaikki touhu ja vilske voi viedä veronsa”, hän jatkoi.
Tutkimuksessa ilmeni, että 25-35-vuotiaat naiset todennäköisimmin laittoivat sosiaalisen elämän, harrastukset ja ylimääräiset tehtävät etusijalle päivässään yöunien sijaan. Yli kolmannes osallistuneista naisista myönsi olevansa tietoinen siitä, mitä heidän työkaverinsa saattaisivat ajatella heistä myöhään venyneen illan jälkeen ja tämän myötä naiset käyttivät enemmän meikkiä tai harjasivat kauemmin hampaitaan tai laittoivat hiuksiaan, jotta peittäisivät väsyneen ulkonäkönsä.
”On todella voimaannuttavaa nähdä, etät niin monet naiset haluavat elämää täysin rinnoin, mutta on tärkeää myös olla tietoinen siitä, miten se voi verottaa sinua, etenkin ihoasi”, Neuser sanoi.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi