Tunnista kohdunkaulan syövän oireet – 6 varhaista merkkiä
Oireet tunnistamalla ja seulontoihin osallistumalla syöpä voidaan havaita aikaisin.
Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajusesti yleisin ja Suomessa kolmanneksi yleisin gynekologinen syöpä. Vuosittain uusia tapauksia 150-175, kertoo Terveyskirjasto.
Kohdunkaulan syövän esiintyminen on pienentynyt 1960-luvusta lähtien yli 80 prosenttia papaseulontojen vuoksi. Tästä huolimatta viimeisten 15 vuoden aikana kohdunkaulan syövän on todettu lisääntyneen 20-39-vuotiaiden ikäryhmässä.
Suomessa 30-60-vuotiaat naiset kutsutaan seulontoihin viiden vuoden välein. Seulontoihin osallistuminen on tärkeää ja kannattavaa, sillä se on paras tapa löytää muutokset, jotka voivat ajan myötä muuttua pahanlaatuisiksi; Terveyskirjaston mukaan seulonnan avulla estetäänkin yli 80 prosenttia kohdunkaulaun syövistä.
Seulontoihin osallistumisen lisäksi on hyvä tunnistaa kohdunkaulan syöpään liittyvät oireet. Tohtori Jan Schaefer kertoi Cosmopolitan UK:lle varhaisimpia merkkejä kohdunkaulan syövästä, mitä vartalosi voi antaa.
1. Epäsäännöllinen verenvuoto
Schaeferin mukaan yksi yleisimpiä ja varhaisimpia merkkejä kohdunkaulan syövästä on epäsäännöllinen verenvuoto, mitä voi tapahtua kuukautisten välissä tai seksin jälkeen.
”Yleensä tämä oire ilmenee, kun syöpäsolut kasvavat kudoksessa kohdunkaulan alla. Tämä on erityisen hälyttävä merkki postmenopausaalisilla naisilla, joilla ei ole enää kuukautisia”, Schaefer sanoi.
2. Epätavallinen vuoto
Epätavallinen vuoto emättimestä värin, hajun tai koostumuksen suhteen voi olla myös varoitusmerkki. Schaeferin mukaan tätä tapahtuu, kun syövältä alkaa puuttua happea, mikä aiheuttaa tulehduksen, joka johtaa vuotoon ja outoon hajuun.
”Vaikka vuoto emättimestä voi olla oire monesta muustakin seikasta, pitkään jatkuva vuoto on ehdottomasti asia, jota käydä selvittämässä lääkärin luona”, Schaefer neuvoi.
3. Kipu seksin aikana
”Kohdunkaulan syövän varhaisella vaiheella ei ole yleensä oireita, mutta kipu seksin aikana, ja verenvuoto sen jälkeen, voivat olla merkki, että syöpä leviää ympäröiviin kudoksiin”, Schaefer kertoi.
4. Epätavallinen laihtuminen
Schaeferin mukaan ruokahalun puute ja selittämätön laihtuminen voivat olla merkkejä monista syövistä, kohdunkaulan syöpä mukaan luettuna. Se on erityisen kertova merkki, jos laihtuminen jatkuu, vaikka kuinka söisi ruokaa.
5. Aristavat jalat
Schaefer sanoi Cosmopolitan UK:lle, että kun kohdunkaulan syöpä kasvaa, se voi alkaa painaa vasten alaselän hermoja, mikä voi johtaa jalkakipuun ja turvotukseen.
”Turvotus ja kipu erikseen voivat olla oire monista asioista, mutta yhdessä ne voivat viitata kohdunkaulan syöpään”, hän kertoi.
6. Alaselän kipu
”Sitkeä kipu alaselässä, lantiolla tai umpilisäkkeen alueella voivat myös olla varoitusmerkki kohdunkaulan syövästä, sillä sen alueen kivut voivat liittyä myös lisääntymiselimiin”, Schaefer selitti.
Hän kuitenkin huomautti, että tämä on oire kohdunkaulan syövästä, kun se on edennyt, joten siitä on syytä olla todella huolissaan sitten, kun sitä tapahtuu muiden yllä olevien oireiden kanssa yhtä aikaa.
Schaefer muistutti, että nämä merkit voivat olla kohdunkaulan syövän lisäksi merkki muista sairauksista.
”Ainoa tapa tietää varmasti, ovatko oireesi kohdunkaulan syöpää, on käydä tutkimuksissa, joissa tunnistetaan syöpäsolut”, hän kertoi.
Lähde: Cosmopolitan UK, Terveyskirjasto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi