Tunne olosi kymmenen vuotta nuoremmaksi – nämä tavat auttavat
Kokeile näitä ideoita rutiiniesi muuttamiseksi ja voit tuntea olosi nuoremmaksi.
Ikääntymisessä on puolensa: erilaiset kokemukset opettavat ja kasvattavat, itsevarmuus kasvaa ja sinulle selviää paremmin, mitä haluat elämältä. Toisinaan kuitenkin tekisi mieli olla ikäistään nuorempi – vailla nykyisiä huolia ja murheita ja energiaa vaikka muille jaettavaksi.
Koska ajan kääntäminen taaksepäin on mahdotonta, voit kuitenkin koettaa muuttaa rutiinejasi ja näin tuntea olisi nuoremmaksi. Lue alta 10 vinkkiä.
Nuku tarpeeksi
Tärkeintä on levätä riittävästi. Laita puhelimesi kiinni ja sammuta Netflix (tai mistä ikinä ohjelmia katsotkaan) tuntia ennen kuin menet nukkumaan. Heräät kirkkaamman mielen kera – ja kenties ilman tummia silmänalusia.
Suunnittele neljä suurta iltaa ulkona / vuosi
Anna aikaa vähintään neljälle kunnon illalle, jolloin vaihdat vapaalle – yksi jokaista vuodenaikaa kohti. Tämä ilta on varattu vaikkapa isoa konserttia tai luksusillallista varten arvostetussa ravintolassa – tai vaikkapa nopeaa reissua Tallinaan.
Järjestä aikaa illanistujaisille ystäviesi kanssa
Tämä on siis yllä mainittujen neljän illan lisäksi. Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että vahvojen sosiaalisten ihmissuhteiden ylläpitäminen auttaa laskemaan verenpainetta ja stressiä, mikä auttaa pitämään dementiaa loitolla.
Syö jälkiruoka aamupalaksi
Näin saat hieman jotain uutta elämääsi ja se laukaisee dopamiinin vapautumisen. Jos hemmottelet itseäsi toisinaan, se saa sinut tuntemaan olosi nuoremmaksi pidempään, joten vaihda siis vaikkapa perinteinen jogurttisi kakkupalaan.
Syö enemmän marjoja
Kun et hemmottele sisäistä lastasi jälkiruoka-aamiaisella, nautiskele marjoilla. Ne ovat mainioita, koska niissä on vähän kaloreita ja sokeria, mutta paljon antioksidantteja ja muita ominaisuuksia, jotka auttavat pitämään ihosi (ja aivosi) terveenä.
Vaihda hiustyyliäsi
Muuta pituutta tai väriä tai vaikka molempia! Hiustyylin muutoksetkin voivat saada sinut tuntemaan – ja näyttämään – nuoremmalta.
Tee koostesoittolista vanhojen klassikkohittien suosikeistasi
Laita listalle kappaleita, jotka saavat sinut palaamaan ajassa takaisin ala-asteen diskoon tai teini-iän jännittäviin hetkiin – niihin, jotka saivat sinut tuntemaan, että olet elossa.
Kuntoile
Mahdollisuuksia on monia, mutta tee jotain hauskempaa ja unohda kuntopyörä tai juoksumatto. Sen sijaan mene vaikka leikkikentälle ja pidä oma ”välitunti” hyppien hyppynarulla, roikkuen tangoissa tai istahda pyörän selkään ja polje niin lujaa kuin jaloistasi pääset.
Hanki hyvät rintaliivit
Siis sellaiset, jotka istuvat sinulle hyvin. Uudet, ehyet ja kauniit liivit, jotka sopivat sinulle, antavat sinulle kaivattua nostoa ja uutta ilmettä.
Käy vanhempiesi luona
Olitpa sitten minkä ikäinen tahansa ja päässyt elämässä kuinka pitkälle tahansa sitten niiden aikojen, kun asuit vanhempiesi kanssa saman katon alla, voit kuitenkin aina luottaa siihen, että he kohtelevat sinua kuin lasta.
Miten sinä saat olosi tuntumaan nuoremmalta? Kommentoi alla!
Lähde: Pure Wow
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi