Tietynlainen e-pilleri voi lisätä matala-asteista tulehdusta, toteaa tutkimus
Tutkimuksessa verrattiin kahden erityyppisen estrogeenin vaikutuksia veren tulehdustekijöihin ja rasva-arvoihin.
Oulun ja Helsingin yliopistojen yhteisessä tutkimuksessa on löydetty eroja yhdistelmäehkäisyvalmisteissa käytettyjen eri estrogeenimuotojen metabolisissa haittavaikutuksissa. Tutkimuksessa vertailtiin valmisteita, joissa oli joko etinyyliestradioli tai estradiolivaleraatti yhdistettynä keltarauhashormoni dienogestiin.
Tutkimuksessa selvisi, että etinyyliestradiolia sisältävä valmiste lisäsi elimistön matala-asteista tulehdusta. Oulun yliopiston mukaan tulos ei ollut yllättävä, sillä etinyyliestradiolin on aiemminkin havaittu nostavan lievästi tulehdusarvoja.
Kokonaan uusi havainto oli sen sijaan se, että estradiolivaleraatti ei juurikaan nostanut tulehdusarvoja. Se oli myös metabolisilta vaikutuksiltaan verrattavissa pelkkää keltarauhashormonia sisältäviin valmisteisiin.
Ylivoimaisesti suurin osa nykyisin käytössä olevista yhdistelmäehkäisyvalmisteista sisältää etinyyliestradiolia.
”Etinyyliestradioliyhdistelmiä on markkinoilla kymmeniä eri valmisteita, kun taas luonnollista estradiolia tai estradiolivaleraattia sisältäviä valmisteita on käytössä Suomessa vain kaksi”, päätutkijana toiminut Marika Kangasniemi Oulun yliopistosta kertoo tiedotteessa.
Pitkittynyt matala-asteinen tulehdus altistaa muille sairauksille
Vaikka Oulun ja Helsingin yliopistojen tutkimus antaakin vahvaa viitettä estradiolivaleraatin suosimiseksi yhdistelmäehkäisyvalmisteissa, lisätutkimuksia tarvitaan vielä. Myös valmisteiden pitkäaikaisvaikutuksista tarvitaan lisää tietoa.
Oulun yliopiston mukaan pitkittyneen matala-asteisen tulehduksen tiedetään altistavan naisia sydän- ja verisuonisairauksille.
”Koska naiset käyttävät yhdistelmäehkäisyvalmisteita jopa vuosikymmeniä, voisi olla hyödyllistä suosia sellaisia valmisteita, joilla on vähemmän metabolisia haittavaikutuksia”, Kangasniemi sanoo.
”Erityisesti tämä tulisi huomioida naisilla, joilla on jo valmiiksi metabolisia riskitekijöitä, kuten ylipainoa tai monirakkulainen munasarjaoireyhtymä. Näillä potilasryhmillä tehtäviä lääketutkimuksia tarvitaan kuitenkin lisää”, hän korostaa.
Etinyyliestradiolin etuna pidetty tehokuutta vuotokontrollin saavuttamisessa
Miljoonat naiset ympäri maailman käyttävät yhdistelmäehkäisyvalmisteita raskauden ehkäisyyn tai jonkin sairauden hoitoon. Valmisteen valintaan vaikuttavat monet yksiölliset tekijät, kuten naisen ikä ja valmisteiden mahdollisesti aiheuttamat haittavaikutukset.
Oulun yliopiston mukaan etinyyliestradiolin yhtenä etuna on pidetty sen tehokkuutta hyvän vuotokontrollin saavuttamisessa. Iäkkäämmille naisille saatetaan puolestaan suosia luonnollisempaa estrogeenia, sillä siihen ajatellaan liittyvän pienempi verisuonitukosten riski.
Oulun ja Helsingin yliopistojen tutkimukseen osallistui 59 tervettä, iältään 18-34-vuotiasta naista. He käyttivät joko etinyyliestradiolia tai estradiolivaleraattia sisältävää yhdistelmävalmistetta, tai pelkkää keltarauhashormonia sisältävää valmistetta yhtäjaksoisesti yhdeksän viikon ajan.
Tutkimusasetelmassa keltarauhashormonin vaikutus oli vakioitu, mikä mahdollisti erityyppisten estrogeenien vaikutusten suoran vertailun. Vastaavaa vertailua etiniyyliestradiolin ja estradiolivaleraatin välillä ei ole aiemmin tehty.
Tutkimus julkaistiin arvostetussa Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä. Voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi