Tiesitkö? Ulkomaanmatkalta ei voi tuoda mitä tahansa mukana – lue, mitä kotiinpalaajan on syytä muistaa
Lomien aikana monet tekevät reissuja myös kotimaan rajojen ulkopuolelle.
Matkalta on kiva ostaa niin matkamuistoja itselle kuin tuliaisia muille. Viimeistään ennen kotiinlähtöä on kuitenkin syytä tiedostaa, ettei reissusta voi tuoda Suomeen ihan mitä tahansa, muistuttaa Tulli.
Monien eri tuotteiden maahantuonti on rajoitettua, luvanvaraista tai jopa kiellettyä. Jos matkalle aikoo lähteä lääkkeiden tai lemmikkien kanssa tai kohteesta on tarkoitus ostaa erilaisia tuomisia, kannattaa paluuseen varautua jo etukäteen tutustumalla Tullin ohjeisiin.
Myös sillä on merkitystä, mistä päin maailmaa Suomeen tulee.
”Neuvomme matkailijalle on yksinkertainen: tutustu etukäteen tuontirajoituksiin ja -kieltoihin esimerkiksi Tullin verkkosivuilla. Näin voit välttyä ikäviltä yllätyksiltä”, tulliylitarkastaja Nadja Painokallio vinkkaa.
Lähtömaa ja matkustustapa vaikuttavat tullauksen tarpeeseen
Tulli kertoo, että EU:n tulli- ja veroalueelta saa tuoda Suomeen omaan käyttöön ostettuja tavaroita ilman, että niistä joutuu maksamaan tullia tai veroa. Joidenkin tavaroiden, kuten lääkkeiden ja tupakkatuotteiden, tuonti on kuitenkin rajoitettua tai kielletty.
EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta Suomeen autolla tai junalla saapuva saa tuoda ostoksia enintään 300 euron ja lentäen tai laivalla saapuva enintään 430 euron arvosta tullitta ja verotta. Nämä arvorajat eivät kuitenkaan koske alkoholia tai savukkeita, vaan näiden tuotteiden verottomalle tuonnille on aikarajoja ja määrällisiä rajoituksia.
Tullin mukaan yllä mainittu oikeus on henkilökohtainen, eikä yhden ostoksen arvoa voi jakaa matkakumppanien kanssa. Jos matkustajalla on mukanaan liikaa tavaroita, joiden tuontia on rajoitettu, tai tavaroita, joiden tuonti on kokonaan kielletty, voi ne luovuttaa oma-aloitteisesti Tullille, jolloin satamassa tai lentokentällä valitaan punainen kaista.
”Jos olet epävarma, valitse punainen kaista. Sen jälkeen voit kysyä neuvoa tullivirkailijoilta – autamme sinua mielellämme”, Painokallio muistuttaa.
Jos matkustaja on valinnut vihreän tai sinisen kaistan ja häneltä löydetään tullitarkastuksessa sellaisia tavaroita, joista pitää maksaa veroa tai joiden tuonti on rajoitettua tai kiellettyä, Tulli voi ottaa haltuun tai takavarikoida tavarat. Tavaroista voi joutua maksamaan kaksinkertaisen veron, tai matkustajaa voidaan jopa epäillä tullirikoksesta, joten kannattaa olla tarkkana.
Ruokatuliaisten kanssa tarkkana
Tulli myös muistuttaa, että ruokatuliaisissa voi piillä vaara. Tiettyjen elintarvikkeiden tuontia EU:n ulkopuolisista maista on rajoitettu eläin- ja kasvitautien riskin leviämisen vuoksi.
Lihaa, lihatuotteita, maitoa tai maitotuotteita matkailija ei saa tuoda mukanaan Suomeen EU:n ulkopuolelta. Eläinperäisten elintarvikkeiden tuomista EU:n ulkopuolelta on rajoitettu eläintautien leviämisen estämiseksi.
”Tutustu jo etukäteen rajoituksiin ja kieltoihin Tullin tai Ruokaviraston nettisivuilla, niin voit välttyä ikäviltä yllätyksiltä palatessasi reissusta”, tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen sanoo.
”Kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa siihen, mitä voit tuoda mistäkin maasta. Eläin- ja kasviperäisien tuotteiden tuonneissa on eroja, jopa yksittäisen maan osalta”, hän painottaa.
Lisäksi viranomaiset suosittelevat, että sian tai villisian lihaa sisältäviä lihatuotteita ei tuotaisi lainkaan eväinä tai tuliaisina niistä EU-maista, joissa on todettu afrikkalaista sikaruttoa. Tullin mukaan uhanalaisista lajeista saatuja tai valmistettu elintarvikkeita, kuten kaviaaria, koskevat omat rajoitukset.
Ei edes yhtä omenaa ilman kasvinterveystodistusta
Jos aiot tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta tuoreita hedelmiä, marjoja, vihanneksia, juureksia tai yrttejä, pitää sinun hankkia lähtömaan viranomaisilta kasvinterveystodistus. Tullin mukaan todistusta ei kuitenkaan tarvitse banaanille, taatelille, duriolle, ananakselle tai kookokselle ja vaatimus ei myöskään koske pakastettuja, kuivattuja tai säilöttyjä tuotteita.
”Kasvinterveyslainsäädännössä Kanariansaaret on EU:n ulkopuolinen alue. Portugalille kuuluva Madeira taasen kuuluu EU-alueeseen eli sieltä kasvinterveystodistusta ei vaadita. Näiden kanssa saa siis olla tarkkana”, Sulander-Seppänen korostaa.
Huomioitavaa on myös se, että jos haluat tuoda Suomeen eläviä kasveja, kylvettäväksi tarkoitettujen siemeniä tai tuoreita leikkokukkia EU:n ulkopuolelta, tarvitset kasvinterveystodistuksen. Tullin mukaan kasvinterveystodistuksen hankkiminen ei yleensä ole mahdollista matkalla, joten näitä tuotteita ei kannata ollenkaan ostaa.
Joidenkin kasvien maahantuonti on kokonaan kielletty, jolloin kasvinterveystodistuskaan ei riitä. Rajoituksilla ehkäistään kasvitautien ja tuholaisten leviämistä Suomeen.
Mikäli tuliaisherkut eivät kuulu kiellettyjen ja rajoitettujen tuotteiden piiriin ja niitä saa tuoda Suomeen, matkustajan täytyy huomioida mahdollinen tullimaksu ja arvonlisävero. Jos ostosten arvo ylittää aiemmin artikkelissa mainitut arvot, on ne tullattava ja niistä on maksettava verot.
Ennen matkaa tai viimeistään ennen kotiinpaluuta kannattaa tarkistaa tuontirajoitukset ja -ehdot ainakin näistä:
- Lääkkeet ja lääkeaineet
Eta-alueen ulkopuolelta voit tuoda mukanasi lääkevalmisteita omaan käyttöösi enintään kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän. Muista myös reseptit!
- Tupakkatuotteet
Tupakkatuotteiden matkustajatuonnin rajoitukset vaihtelevat tuotteittain ja sen mukaan, onko kyse verollisesta vai verottomasta tuonnista. Tuontiin voi liittyä myös aika- ja matkustustaparajoituksia.
- Maito-, liha- ja kalatuotteet
Et voi tuoda Suomeen liha- tai maitotuotteita EU:n ulkopuolelta. Tämä koskee myös eväsleipiä.
- Kasvit
Useimpia kasveja ja kasvituotteita ei saa tuoda EU:n ulkopuolelta Suomeen ilman kasvinterveystodistusta. Huomioi, että rajoitus koskee myös Norjaa!
- Lemmikit
Jos tulet koiran, kissan tai fretin kanssa Suomeen, sinun täytyy olla perillä maahantulovaatimuksista ja huolehtia, että eläimesi täyttää ne. Huomioi, että maahantulovaatimukset riippuvat siitä, mistä maasta saavut Suomeen.
- Käteinen raha
Käteisvarojen tuonti Suomeen ei ole kiellettyä tai rajoitettua, mutta jos mukana on 10 000 euroa tai enemmän euroina tai muina valuuttoina, täytyy tehdä ilmoitus Tullille.
- Uhanalaiset lajit ja niistä valmistetut tuotteet, kuten kaviaari ja orkideat
CITES-tuotteiden tuonti Suomeen on kiellettyä tai vaatii luvan Suomen ympäristökeskukselta. Tuotteita voi tuoda vain tiettyjen rajanylityspaikkojen kautta.
Lisätietoa tuontirajoituksista löytyy Tullin verkkosivuilta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä