The Rasmus rokkasi Suomen Euroviisujen finaaliin – tältä esitys viisulavalla näytti
Suomi kilpailee tänäkin vuonna viisuvoitosta.
Torstai oli hetkeä aiemmin vaihtunut perjantaiksi, kun Suomen ja The Rasmuksen kohtalo selvisi tämän vuoden Euroviisujen toisessa semifinaalissa Italian Torinossa. Iloon oli aihetta: finaali kutsuu jälleen!
Viime vuonna Suomen ja Blind Channelin finaalipaikkaa jouduttiin jännittämään toisen semifinaalin viime metreille asti Finland-huutojen raikuessa viisuareenalla. Tänä vuonna piinasta päästiin aiemmin, kun sattumanvaraisesti julkistettavien finalistien joukossa Suomi mainittiin jo viidentenä.
Kokenut ja kansainvälisesti menestynyt The Rasmus avasi toisen semifinaalin Jezebel-kappaleellaan, teki vaikutuksen ja vei Suomen finaaliin. Ylen mukaan viime vuoden syksystä asti Euroviisuihin tähdännyt The Rasmus lähtee luottavaisena ja voitontahtoisena finaaliin ja lupaa järjestää räjähtävän show’n.
”Finaali oli tietenkin tähtäimessämme koko ajan, mutta koska esitysten taso on niin korkea, ei mitään voi pitää itsestäänselvyytenä”, bändi kommentoi semifinaalin ratkettua.
”Odotamme suurella innolla finaali-iltaa, kun pääsemme kuulemaan ja näkemään oman biisimme muiden hienojen kappaleiden joukossa. Esityksessä lupaamme pistää kaiken peliin”, nelikko lisäsi.
Finaalin alkupäässä lavalle
Suomen ohella torstain semifinaalissa olivat mukana Israel, Serbia, Azerbaidžan, Georgia, Malta, San Marino, Australia, Kypros, Irlanti, Pohjois-Makedonia, Viro, Romania, Puola, Montenegro, Belgia, Ruotsi sekä Tšekki. Näistä kursiivilla merkityt maat pääsivät Suomen lisäksi finaaliin.
Tiistain ensimmäisestä semifinaalista jatkapaikan nappasivat Liettua, Sveitsi, Ukraina, Alankomaat, Moldova, Portugali, Islanti, Kreikka, Norja sekä Armenia. Finaalissa ovat myös viisujen suuret rahoittajamaat Espanja, Iso-Britannia, Italia (myös viime vuoden voittaja), Ranska ja Saksa, jotka ovat aina automaattisesti finaalissa.
Lauantain viisufinaalissa The Rasmus nousee lavalle jälleen alkuvaiheessa. Perjantaina aamuyöllä järjestettiin finaalin esiintymisjärjestyksen arvonta, missä Suomen esiintymispaikaksi tuli neljäs.
Finaalissa on yhteensä 25 maata ja sen lisäksi finaalin aikana lavalle nousevat esiintymään kaksi tämän vuoden kolmesta juontajasta, Laura Pausini sekä Mika. Viime vuoden viisut voittanut Italian Måneskin esiintyy myös lauantain finaalissa.
Euroviisujen finaalia voi seurata suorana lähetyksenä lauantaina 14. toukokuuta kello 22 alkaen Yle TV1:ssä, Yle Radio Suomen, Yle X3M:n ja YleX:n taajuuksilla sekä Yle Areenassa, missä löytyy myös eri kielivaihtoehtoja selostukseen, kuten saame. Lisätietoa lähetyksistä sekä äänestysohjeet löydät täältä, lisätietoa viisuista löydät suomeksi täältä, finaalin esiintymisjärjestyksen löydät täältä ja alta voit katsoa, millainen The Rasmuksen esitys toisessa semifinaalissa oli.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä