The Crownin viides kausi pyörähtää liikkeelle – nämä juonipaljastukset uudesta kaudesta tiedetään
The Crownin fanien odotus palkitaan pian!
Nyt se tiedetään: Suosikkisarja The Crownin 5. kausi pyörähtää liikkeelle Netflixissä 9. marraskuuta! Huippusuosittu sarja vakiinnutti paikkansa jo loistokkaan ensimmäisen kautensa aikana, ja sarjan suosio on vuosien aikana vain kasvanut.
Lisää mielenkiintoa julkaisuhetkeen tuo kuningatar Elizabethin hetkeä aikaisemmin tapahtunut poismeno, ja sarjaa syynätäänkin varmasti entistä tarkemman linssin kautta, sillä sarjan on aiemminkin syytetty olevan epäkunnioittava kuninkaallista perhettä kohtaan.
Tulevan kauden juonesta tiedetään toistaiseksi seuraavaa:
Prinssi Charles painostaa äitiään sallimaan hänelle avioeron prinsessa Dianasta, mikä aiheuttaa monarkiaan perustuslaillisen kriisin.
Huhut leviävät, kun aviomiehen ja vaimon nähdään elävän yhä erillisempiä elämiä, ja kun tiedotusvälineiden tarkkailu lisääntyy, Diana päättää ottaa oman tilanteen ja tarinansa haltuunsa ja julkaisee perheen protokollaa rikkoen kirjan, joka heikentää Charlesin julkista tukea ja paljastaa Windsorin talon säröt.
Jännitteet kasvavat entisestään, kun Mohamed Al Fayed saapuu kuvioihin.
Hän haluaa saada ylimmän luokan hyväksynnän ja valjastaa käyttöönsä itse hankkimansa varallisuuden ja vallan yrittäessään saada itselleen ja pojalleen Dodille paikan kuninkaallisessa pöydässä – Dianaa hyödyntäen.
Omasta mielestäni tuleva kausi kuulostaa kaikkein jännittävimmältä tähän mennessä! Oletko sinäkin The Crownin fani?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: The Sun
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi