Teinitytön video näyttää pakkasen mahdin: Pitkät hiukset jäätyivät pystyyn
Tytön märät hiukset jäätyivät nopeasti ulkona kovassa pakkasessa.
Pakkanen voi tehdä tepposet hiuksille – etenkin jos ulos menee märillä hiuksilla. Tämän sai huomata iowalainen high school -opiskelija Taylor Scallon, jonka märät hiukset jäätyivät pakkasessa pystyyn ja minkä seurauksena syntyi viraalivideo.
Teini-ikäinen Scallon julkaisi Twitterissä videon jäätyneistä hiuksistaan tammikuun viimeinen päivä. Tuohon aikaan Yhdysvaltojen Keskilänttä piinasivat paikoittain jopa vaaralliseksi luokitellut pakkaset, kun napa-alueen polaaripyörteestä irtosi kylmän ilman rintama.
”Onko Iowassa todella niin kylmä”, hän on kirjoittanut videonsa yhteydessä.
Scallonin lyhyellä videolla hän seisoo ulkona pidellen pyyhettä käsissään ja hänen pitkät hiuksensa osoittavat kohti taivasta. Videon lisäksi hän on julkaissut Twitterissä kuvia, joista yhdessä hän on saanut jäiset hiuksensa sojottamaan suoraan sivulle.
Scallon paljasti Allure-lehdelle, miten hän onnistui saamaan hiuksensa jäätymään pystyyn.
”Kastelin hiukseni ja menin ulos neljän minuutin ajaksi, samalla taivutin pääni ylösalaisin”, hän kertoi lehdelle.
Videosta tuli nopeasti suosittu ja se on kerännyt miljoonia katseluja Twitterissä. Voit katsoa videon alta.
Lähde: Allure
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi