Mindfulness-harjoituksilla on positiivisia vaikutuksia henkiseen hyvinvointiin.

Sovelluspohjaisella mindfulness-harjoittelulla voidaan vähentää stressin ja masennuksen tuntemuksia, ilmenee Turun yliopistossa tehdystä tutkimuksessa. Tutkimukseen osallistui noin 500 yliopiston opiskelijaa ja henkilökunnan, joista puolet saivat kuukauden ajaksi käyttöönsä mindfulness-sovelluksen ja kontrolliryhmä puolestaan sai kuunneltavakseen mindfulness-aiheisia miniluentoja neljän viikon ajaksi.

Sovellusta käyttäneet osallistujat saivat käyttöönsä sovelluksen kaikki ominaisuudet, jotta voisivat tehdä seitsemän päivän harjoitteluohjelman neljä kertaa. Jokainen ohjattu meditaatioharjoitus kesti noin kymmenen minuuttia.

Turun yliopisto kertoo, että tulosten perusteella mindfulness-harjoittelu sovelluksen avulla lievensi sekä stressin että masennuksen tuntemuksia pienellä, mutta selkeällä efektillä. Osallistujat käyttivät sovellusta keskimäärin 8-9 minuuttia päivässä; pidempikestoisen harjoittelun ei havaittu tuovan lisähyötyjä stressin, masennuksen tai ahdistuksen lieventämiseen.

”Vaikutukset eivät ole dramaattisia, mutta interventiokaan ei ollut dramaattinen. Nämä olivat kymmenen minuutin päivittäisiä meditaatioita kuukauden ajan. Osa saattoi tehdä enemmän, osa vähemmän. Merkittävää on, että näin pienellä interventiolla saadaan aikaan kohtuullisia tuloksia”, Turun yliopiston psykologian professori Jukka Hyönä sanoo.

Hyötyjä myös kontrolliryhmälle

Tutkimus sai alkunsa Jenni Aaltosen pro gradu -tutkielmasta, joka kasvoi täysimittaiseksi tieteelliseksi tutkimukseksi yhteistyössä Turun yliopiston hyvinvointipalvelujen kanssa.

”Usein tällaisissa interventioissa kontrolliryhmä ei saa mitään hoitoa. Havaitsimme tässä tutkimuksessa samanlaisia hyötyjä, vaikka aktiivinen kontrolliryhmä pienensi lopussa näkynyttä efektiä”, INVEST-lippulaivan erikoistutkija Oskari Lahtinen sanoo.

Mindfulness-harjoittelu on suosittua erityisesti nuoremman väestön keskuudessa. Lahtinen on aiemmin kehittänyt mindfulness-nettikurssi Titan, josta tehdään nyt omaa sovellusta valtakunnalliseen käyttöön toisen asteen oppilaitoksissa.

Turun yliopiston tutkimukseen osallistuneet saivat tutkimuksessa käytetyn sovelluksen itselleen vuodeksi ja osan harjoittelu on jatkunut edelleen.

”Tutkimus toimi siis jonkinlaisena alkusysäyksenä mindfulness-harjoitteluun”, Aaltonen kertoo.