Tee ja koe nämä asiat Euroopassa ennen kuin kuolet – lue 10 vinkkiä
Euroopassa on paljon koettavaa, mutta erityisesti nämä kannattaa painaa mieleen.
Eurooppa pursuaa nähtävää ja koettavaa niin paljon, että valinnanvaraa riittää. Condé Nast Traveler -lehti listasi avuksi asioita, mitä Euroopassa kannattaisi tehdä ja kokea ennen kuin kuolet.
Alla on 10 lehden listaamaa vinkkiä:
1. Ota kanaalikierros Amsterdamissa
Kun olet Amsterdamissa, nappaa hieman paistettua silliä, tölkki olutta ja hyppää kanaalikierroksen kyytiin. Hollantilaiset eivät juuri välitä verhoista, joten kanaalikierroksen aikana voit kurkkia, miten paikalliset asuvat.
2. Käy ostoksilla Suurella basaarilla Istanbulissa
Se on yksi maailman suurimmista ja vanhimmista markkinapaikoista, jossa ihasteltavaa riittää käsintehdyistä koruista tekstiileihin, mattoihin ja keramiikkaan, minkä rinnalla saatavilla on muun muassa laukkoja ja kenkiä.
3. Hullaannu Trinity Collgesta
Dublinissa, Irlannissa sijaitsevan suuren yliopiston kampusalue on todella kaunis. Trinity Collegessa on nähtävillä Kellsin kirja, jonka valmistivat munkin noin vuonna 800. Yliopiston kirjaston (kuvassa) pitkä huone on myös kokemuksen arvoinen, sillä siellä voi tuntea olevansa kuin Disneyn elokuvassa.
4. Naku-uinnille Ruotsissa
Kun aurinko nousee varhain aamulla, voi olla mieltä virkistävää pulahtaa puhtaaseen, kirkkaaseen, viileään veteen ennen aamukahvia. Jotkut saattavat tehdä sitä myös matkalla yöelämästä kotiin, mutta tämän kanssa on syytä olla varovainen. Tätä toki voi tehdä myös koti-Suomessakin, mutta miksei myös naapurimaassa reissatessa.
5. Kuljeksi läpi Kengsington Gardensin
Hyde Parkin länsipuolella sijaitsee Kensington Gardens, mikä on yksi Lontoon kauniimpia puistoja. Kensington Gardensissa on myös Kensingtonin palatsi, jossa prinsessa Diana asui, ja joka toimii nyt mun muassa prinssi Williamin ja hänen puolisonsa virallisena Lontoon residenssinä. Aurinkoisena kevätpäivänä se voi olla täynnä väkeä, mutta silti kokemuksen arvoinen.
6. Tutki Daavidin patsasta eri kulmista Firenzessä
Michelangelon veistämä korkea patsas on upea nähtävyys. Accademia di belle arti di Firenze -taideakatemian galleriassa sijaitseva patsas vangitsee huomion ja perspektiivi muuttuu, kun sitä katsoo vasemalta nähden lihaksikkaan vartalon ja oikealta yksinkertaisen miehen pelokkaat, mutta päättäväiset silmät ennen Goljatin kohtaamista. Patsaasta on myös kopio sen alkuperäisellä paikalla, Palazzo Vecchion ulkopuolella.
7. Syö ostereita Kroatiassa
Mali Stonin ostereiden makua on ylistetty vuosisatojen ajan. Huuhdo ne alas lasillisella paikallista valkoviiniä.
8. Nuku autossa Stuttgartissa
Saksan autopääkaupungissa, Stuttgartissa voi oikeasti nukkua autossa, joka on muutettu sängyksi. Autoteemaisessa V8 Hotel -hotellissa voit valita nukutko Volkswagen Beetlessä, Mercedes-Benzissä vaiko avokattoisessa Cadillacissa. Hotellia vastapäätä on Mercedes-Benzin tehdas, jossa voi myös vierailla.
9. Käy flamencoesityksessä Andalusiassa
Katso missä tahansa Andalusian kaupungissa flamencoesitys. Kauniin tanssin seuraamisen yhteyteen sopii hyvät ystävät ja viinipullo.
10. Ota kärryajelu läpi Krakovan vanhan kaupungin
Tämä puolalainen kaupunki on täynnä historiaa ja kulttuuria. Kaunis vanha kaupunki ja Wawelin linna ovat aina aikasi arvoiset, etenkin jos nautit niistä Krakovan tunnettujen hevosten vetämien kärryajeluiden kyydissä.
Lue lisää Condé Nast Travelerin vinkkejä täältä.
Lähde: Condé Nast Traveler
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi