Tätä ruokavaliota noudattavilla on muita huonompi alkoholinsietokyky

Eräässä tutkimuksessa on löydetty yhteys siihen, että ruokavalio voi liittyä siihen, miten sietää alkoholia.
Jos noudatat tätä kyseistä ruokavaliota, olet saattanut jo huomata, että krapulasi ovat pahentuneet ja niitä on tullut helpommin kuin ennen kuin siirryit tähän ruokavalioon. Kyseessä on vegaaninen ruokavalio, jota noudattamalla voi tulla syötyä myös hyvin terveellisesti. Siksi sitä ei kannata lopettaa pelkän krapulapelon takia.
Vegaaninen ruokavalio vaikuttaa myös monella suotuisalla tavalla
Vegaanista ruokavaliota noudattavat voivat kokea monia suotuisia vaikutuksia. Heidän ihonsa voi tulla hehkuvammaksi, henkinen hyvinvointi voi parantua ja ruokakin voi tulla halvemmaksi. Vaikka hyviä puolia on näin paljon, voi siihen liittyä myös haittapuolia, joista yksi liittyy alkoholin juomiseen.
Tutkimuksen mukaan vegaaninen ruokavalio voi huonontaa alkoholin sietokykyä. Siihen voi liittyä useampi eri syy, jotka voivat liittyä esimerkiksi joidenkin vitamiinien puutteeseen sekä ruuansulatuksen nopeuteen.
Tutkimuksessa oli mukana vain 24 henkilöä, joten tuloksia ei voi vielä pitää täysin luotettavina. Tulosten mukaan heillä, jotka saivat ravinnostaan tarpeeksi sinkkiä ja niasiinia, oli pienempi riski saada krapulaoireita kuin heillä, jotka eivät saa sitä tarpeeksi. Mutta on paljon kasvisperäisiäkin ruokia, joista niitä saa. Siksi pelkkä vegaanisuus ei selitä sitä, miksi krapula voisi tulla helpommin vain ruokavalion perusteella.
Kun juo alkoholia kohtuudella tai ei ollenkaan, välttyy krapulalta parhaiten, söi pelkkää vegaanista ruokaa tai ei.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näistä merkeistä voit olla varma, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun – tai sinä häneen
- Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi pariskunnat eroavat – oletko tällainen nainen?
- 5 tärkeää vinkkiä – älä tee näitä pukeutumismokia muiden häissä
- 5 pukeutumisvinkkiä, joiden avulla erotut työhaastattelussa ja saat paikan
- Tämä salakavala uhka koskettaa joka neljättä suomalaista – 6 helppoa tapaa auttavat sinua välttymään siltä
- Onko miehelläsi halut kateissa? Nämä arkipäiväiset keinot voivat olla avuksi
- Nämä 10 arkista merkkiä kertovat, että olette matkalla kohti avioeroa – tai teidän pitäisi olla
- 5 hälytysmerkkiä, joilla kehosi viestii, että syöt liikaa rasvaa
- 10 kysymystä, joita mies ei koskaan saisi kysyä sinulta, vaikka hän olisi kuinka utelias
- Äitien säännöt: 10 mokaa, joita tulisi välttää leikkipuistossa
- Onko sinulla tämä silmien väri? Suurempi todennäköisyys sairastua alkoholismiin
- 10 merkkiä siitä, että et saa tarpeeksi magnesiumia – näin tunnistat oireet
- 3 asiaa, joita mies kaipaa naiseltaan päivittäin
- Älä ikinä tee miehellesi näitä 7 asiaa – eivät ole hyvän suhteen tunnusmerkkejä
- 10 kysymystä, joita mies ei koskaan saisi kysyä sinulta, vaikka hän olisi kuinka utelias
- 10 yllättävää merkkiä kertovat, että olet poikkeuksellisen älykäs
- Juo tätä juomaa, jos kasvosi punoittavat – auttaa nopeasti
- Jos miehesi altistuu tälle, pettää hän sinua todennäköisemmin
- 10 todella omituista faktaa ennustavat, että avioliittosi epäonnistuu
- 5 neuvoa, joiden avulla avioliittosi kestää ikuisesti