Tätä pidetään hyvän parisuhteen merkkinä, mutta se saattaakin ennakoida avioeroa
Tämä ei olekaan suhteelle hyvä, vaan huono asia.
Harva menee naimisiin sellaisella ajatuksella, että tulee jossain kohtaa todennäköisesti eroamaan puolisostaan. Kaikkihan me haluamme ajatella, että juuri meidän liittomme kyllä kestää.
On olemassa monia eri asioita, jotka vaikuttavat avioliiton onnellisuuteen ja elinvoimaan. Kommunikaatiotyylinne, yhteensopivuutenne, vetovoima välillänne ja myös se, kuinka paljon panostatte liittoonne.
Onkin vaikea sanoa suoralta kädeltä, mikä yksittäinen asia on syynä avioliittojen kariutumiseen. Moni tutkimus on kuitenkin etsinyt tähän vastausta, ja tutkimukset ovat paljastaneet erittäin yllättävän asian, joka lisää avioliiton riskiä ajaa karille.
Eräässä tutkimuksessa tutkittiin 168 pariskuntaa 13 vuoden ajan, ja pareja tarkkailemalla pyrittiin löytämään jo suhteen aikaisessa vaiheessa esiintyviä merkkejä siitä, onko avioliitto ajamassa karille nopealla tahdilla, vai onko liitosta tulossa pitkä ja onnellinen.
Tutkimus paljasti todella erikoisen lopputuloksen: parit, jotka osoittivat toisilleen muita enemmän kiintymyksen ja hellyydenosoituksia, erosivat todennäköisemmin kuin parit, jotka osoittivat toisilleen hellyyttä vähemmän ja harvemmin.
Parit, jotka osoittivat toisilleen noin kolmanneksen enemmän hellyyttä kuin muut, erosivat todennäköisemmin seitsemän tai useamman avioliittovuoden jälkeen, kun taas kolmanneksen heitä vähemmän toisilleen hellyyttä osoittavat parit porskuttivat onnellisesti liitoissaan eteenpäin.
Tutkijat selittävät tulosta esimerkiksi sillä, etteivät liialliset hellyydenosoitukset kerro pelkästään siitä, kuinka paljon hellyyttä tunnetaan, vaan pikemminkin ne voivat olla merkki siitä, että niillä yritetään peitellä ratkaisemattomia konflikteja avioliitossa.
Tutkijat totesivat myös, että liialliset hellyydenosoitukset erityisesti muiden edessä olivat myös usein merkki epäkypsyydestä, joka toki myös heikensi liittoja osaltaan.
Jos sinä ja puolisosi ette siis kävele jatkuvasti käsi kädessä, syö samalla haarukalla tai istu sohvalla sylikkäin, älä huoli! Se saattaa jopa olla merkki siitä, että teidän liittonne kestää!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Candice Picard, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi