Tästä syystä sinunkin pitäisi ottaa tennispallo mukaan lennolle
Tällä oudolla käsimatkatavaravalinnalla on hyvä syy päätyä mukaan lennolle.
Lentokoneeseen ei tunnu mahtuvan kaikilla hyvin edes omat jalat, kun istutaan koneessa. Siksi kannattaa pakata käsimatkatavaroihin vain oikeasti sellaisia asioita, joita lennon aikana tarvitsee.
Ahtaassa tilassa istuminen ei tee hyvää. Seisominen ja käveleminen lennon aikana parantaa verenkiertoa. Mutta lennon aikana ei saisi kuljeskella pitkin konetta eikä sitä saa joinakin hetkinä tehdä lainkaan. Tämän ongelman ratkaisee mukaan pakattu tennispallo.
Tennispallo ei vie paljon tilaa ja se ei häiritse muita matkustajia
Jos sinulla on tennispallo mukanasi lennolla, on se erittäin hyvä valinta, varsinkin terveytesi kannalta. Pyörittele sitä pitkin vartaloasi lennon aikana ja se rentouttaa jäykkiä lihaksia ja saa veren kiertämään.
Tennispallo ei vie laukussa paljon tilaa, joten sen luulisi mahtuvan jokaisella mukaan matkatavaroihin. Sen käyttö lennon aikana ei häiritse muita matkustajia. Se on täten todella kätevä väline hierontaan.
Paikat, joita lennon aikana varsinkin kannattaa hieroa, ovat nilkat, ranteet, reidet, jalat (erityisesti pohkeet) sekä yläselkä ja hartiat. Hiero tennispallolla näitä paikkoja ja sinun ei välttämättä tarvitse nousta paikaltasi ylös tai käydä kävelemässä, joka voi häiritä muita matkustajia ja olla välillä myös mahdotonta.
Käytä tennispalloa, jos luulet sen olevan sinulle hyvä apukeino selvitä lennosta.
Lähde: Reader’s Digest
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi