Tästä ihmemausteesta et ole ehkä vielä koskaan kuullut – se on viides tunnistettu perusmaku, jota löytyy mm. rintamaidosta
Tämä uutinen ei koske aromisuolaa tai sen sisältämää, moniin ruokiin lisämakua tuovaa, epäterveellistä natriumglutamaattia, joilla valitettavan monet ruuat maustetaan, jotta ne maistuisivat vähän paremmalle.
Kyseessä on umami, joka ei suinkaan ole mikään uusi mauste, mutta oletko siltikään vielä koskaan kuullut siitä? Masterclass -sivuston mukaan japanilainen kemisti Kikunae Ikeda tunnisti viidennen maun jo vuonna 1908, jonka hän nimesi umamiksi. Sivustolta saadaan myös kattava esittely tästä viidennestä perusmausta. Se on yksi meidän ensimmäisistä maistamistamme mauista, koska Ajinomoto -sivuston mukaan sitä löytyy myös rintamaidosta.
Umamin makua löytyy esimerkiksi sienistä, merilevästä, miso-tahnasta, lohesta ja parmesaanijuustosta. Jos osaat yhdistää näille yhteisen maun, tiedät miltä umami maistuu.
Umami on japanilainen sana, joka tarkoittaa herkullisen suolaista makua, jota esiintyy luontaisena makuna esimerkiksi siitakesienissä, edamamepavuissa, kypsissä tomaateissa, paahdetuissa merilevissä, haudutetussa lohessa ja kovissa juustoissa. Muut neljä perusmakua ovat makea, suolainen, hapan ja karvas.
Umamin maun salaisuus on aminohappo glutamaatissa. Se ei ole ihan sama asia kuin natriumglutamaatti, jonka on esimerkiksi Atchayapathra Foods -sivuston mukaan todettu olevan terveydelle erittäin haitallista monella eri tavalla.
Yleisesti esiintyvänä aminohappona glutamaatin ei ole todettu aiheuttavan tunnettuja riskejä ihmisten terveydelle. Siksi kannattakin mennä nyt hankkimaan tätä ihmemaustetta maustevalikoimiin, jolloin teillä päästään syömään entistä herkullisempia suolaisia ruokia.
Lähde: Masterclass, Atchayapathra Foods ja Ajinomoto
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi