Tässä ovat 35 suosituinta halloween-asua lemmikeille – muista nämä asiat, jos aiot pukea lemmikillesi asun
Monet suomalaisetkin juhlivat halloweenia tulevana viikonloppuna.
Halloweenin viettoon kuuluu pukeutuminen erilaisiin naamiaisasuihin. Tänä vuonna saatetaan nähdä paljon etenkin suurta suosiota nauttivaan Squid Game -sarjaan viittaavia asuja; Googlen trendien mukaan sarjaan liittyvien halloween-asujen hakujen määrä on lisääntynyt yli 5 000 prosenttia.
Halloweenin vietosta ja pukeutumisesta voivat saada osansa myös lemmikit. Money-sivusto onkin selvittänyt, mitkä ovat suosituimpia halloween-asuja lemmikeille tänä vuonna.
Selvityksen pohjana on käytetty artikkeleita Good Housekeepingilta, Hello-lehdeltä sekä Daily Pawsilta, joiden avulla koottiin 35 trendaavan asuidean lista. Sen jälkeen SEMrushin avulla tutkittiin, kuinka paljon kutakin asuidea on haettu Googlesta erilaisin hakusanoin, kuten ’pet X costume’, ’x dog costume’ ja ’x cat costume’.
Tulosten mukaan kaikista suosituin halloween-asu lemmikeille on hämähäkki (164 870 hakua maailmanlaajuisesti). Toisena on Tähtien sodan maailmasta tuttu Yoda (158 360 hakua) ja kolmantena leijona.
Kärkijoukoissa neljäntenä on Child’s Play -elokuvasarjasta tuttu tappajanukke Chucky (115 860 hakua). Top viiden täydentää Batman (101 980 hakua) – tulokset kokonaisuudessaan löydät artikkelin lopusta.
Muista lemmikin hyvinvointi ja turvallisuus
Kun viettää halloweenia lemmikkien kanssa, on tärkeä muistaa, että tekee sen turvallisesti ja niin, ettei eläin kärsi mitenkään. Ensisijaisen tärkeää on varmistaa, että valitsemasi asu tuntuu lemmikistä mukavalta ja se on sille turvallinen.
”Jotkut lemmikit pitävät asuista ja toiset eivät. Jos lemmikkisi ei halua vaatetta ylleen, ei sinun pidä pakottaa sitä asuun, koska se voi aiheuttaa stressiä ja ahdistusta”, Moneyn asiantuntija Salman Haqqi painottaa.
Jos vietät halloweenia yhdessä lemmikkisi kanssa, muista nämä asiat:
- Varmista, että lemmikki tuntee olonsa hyväksi asussa. Asun pitäisi olla tarpeeksi iso ja mahdollistaa liikkuminen, jotta lemmikkisi ei tunne oloaan rajoitetuksi. Varmista myös, että asu ei peitä lemmikin nenää, suuta ja silmiä.
- Jos lemmikkiä alkaa pelottaa, suuntaa kotiin. Jos lemmikkisi on mukana halloween-juhlissa tai liikutte ulkona ja lemmikki alkaa vaikuttaa siltä, että sitä pelottaa tai ahdistaa, suunnatkaa kotiin. Jos lemmikki vaikuttaa ahdistuneelta tai stressaantuneeltak otona, voit koettaa rauhoittaa sitä esimerkiksi rauhallisen musiikin avulla. Ota myös asu pois.
- Huolehdi, ettei lemmikki pääse käsiksi halloween-herkkuihin. Varmista, että kaikki herkut ovat pois lemmikin ulottuvilta. Esimerkiksi suklaa on myrkyllistä koirille. Lisäksi halloween-karkkien kääreet voivat olla houkutteleva lelu lemmikille, mutta ne voivat jäädä jumiin nieltynä ja lemmikin hengittäminen voi vaikeutua. Voit ottaa helposti saataville lemmikkiystävällisiä herkkuja, joita voit antaa lemmikillesi.
Alla selvityksen tulokset suosituimmista halloween-asuista lemmikeille
- Hämähäkki, 164 870 hakua maailmanlaajuisesti
- Yoda, 158 360 hakua maailmanlaajuisesti
- Leijona, 124 460 hakua maailmanlaajuisesti
- Chucky, 115 860 hakua maailmanlaajuisesti
- Batman, 101 980 hakua maailmanlaajuisesti
- Dinosaurus, 89 300 hakua maailmanlaajuisesti
- Kurpitsa, 84 290 hakua maailmanlaajuisesti
- Hai, 82 620 hakua maailmanlaajuisesti
- Hot dog, 74 870 hakua maailmanlaajuisesti
- Harry Potte, 68 770 hakua maailmanlaajuisesti
- Merirosvo, 67 600 hakua maailmanlaajuisesti
- Kummitus, 57 900 hakua maailmanlaajuisesti
- Nallekarhu, 55 600 hakua maailmanlaajuisesti
- Yksisarvinen, 55 490 hakua maailmanlaajuisesti
- Luuranko, 55 230 hakua maailmanlaajuisesti
- Enkeli/piru, 50 540 hakua maailmanlaajuisesti
- Mehiläinen, 48 890 hakua maailmanlaajuisesti
- Cowboy, 48 440 hakua maailmanlaajuisesti
- Prinsessa, 45 340 hakua maailmanlaajuisesti
- Supersankari, 38 570 hakua maailmanlaajuisesti
- Piru, 37 500 hakua maailmanlaajuisesti
- Taco, 33 900 hakua maailmanlaajuisesti
- Tumma puku/mekko, 29 220 hakua maailmanlaajuisesti
- Noita/velho, 28 130 hakua maailmanlaajuisesti
- Kätyrit-hahmo, 26 610 hakua maailmanlaajuisesti
- Vampyyri, 26 050 hakua maailmanlaajuisesti
- Haamujengi, 25 800 hakua maailmanlaajuisesti
- Lääkäri/hoitaja, 25 330 hakua maailmanlaajuisesti
- Banaani, 18 770 hakua maailmanlaajuisesti
- Palomies, 15 800 hakua maailmanlaajuisesti
- Merimies, 8 900 hakua maailmanlaajuisesti
- Paavi, 7 290 hakua maailmanlaajuisesti
- Lepakk, 4 900 hakua maailmanlaajuisesti
- Pizza, 4 820 hakua maailmanlaajuisesti
- Käärme, 2 490 hakua maailmanlaajuisesti
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on siitä ylpeä – perustelu vetää hiljaiseksi
- Anoppi löytää vävypojasta otetun valokuvan – kyyneleet alkavat virrata totuuden selvitessä
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi