Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa

Miehillä ja naisilla voi olla outoja haluja.
Ne voivat olla niin epätavallisia, että niitä ei edes kehdata paljastaa muille. Sellaisia on naisten mielestä varsinkin miehillä tai olisi, jos he saisivat tietää niistä. Kaikista oudoimmista haluamistaan asioista nimittäin ei kerrota kovin helposti muille. Tässä alla ovat oudoimmat miesten halut, joista muut eivät saa tietää.
10 miesten haluamaa asiaa, joista ei kerrota varsinkaan naisille:
- Kuinka tärkeitä tunteet ovat heille. Hekin haluavat, kuten naiset, tuntea itsensä arvostetuksi, vaikka eivät sitä suoraan pyytäisikään.
- Pieniä satunnaisia kiintymykseen liittyviä tekoja, kuten halaus tai spontaani suudelma. Sellaiset saavat miehen tuntemaan olonsa rakastetuksi ja arvostetuksi. He eivät ehkä pyydä tekemään niitä, vaan toivovat sitä salaa.
- Heidän ulkonäköönsä liittyvää kehumista esimerkiksi ihan yksinkertaisesti sanomalla, että näytätpä tänään hyvältä.
- Olla välillä haavoittuvaisia, ilman että heitä tuomittaisiin siitä. Kyseessä voi olla mm. pelkojen, turhautuneisuuden tai epävarmuuden ilmaisemisesta.
- Toimia puolisonsa suojelijana, vaikka nykyään sitä voidaan pitää vanhanaikaisena tapana. He kuitenkin haluaisivat tarjota voimiansa tai viisautensa läheistensä suojeluun.
- Sellaisten lahjojen saamista, joiden hankintaa on ajateltu kunnolla. Mieluisa voi olla pieni, mutta merkityksellinen lahja eikä kallis ja sellainen, jota mies ei todellakaan ole toivonut saavansa.
- Hyväksyntää läheisiltä ja ystäviltä, josta he voisivat olla ylpeitä tai kokea olonsa turvalliseksi.
- Puolison naurua, joka johtuu siitä mitä mies teki tai sanoi. Mies haluaa olla hän, joka tuo puolisonsa elämään iloa.
- Puolison tukea harrastuksiin tai muihin mielenkiinnonkohteisiin.
- Emotionaalisuutta häntä kohtaan.
Moni näistä on sellaisia, jotka pitäisi tajuta jo pyytämättäkin tai paljastamatta, vaikka niitä pidettiinkin tässä outoina haluina?
Lähde: Awareness Act
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- Suhteesi on tuhoon tuomittu, jos et huomioi siitä näitä 3 asiaa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- 15 asiaa, jotka kaikkien yli nelikymppisten kannattaa tehdä – ennen kuin on myöhäistä
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana