Tässä on syy, miksi aikuiset naisetkin tykästyvät poikabändien jäseniin
Nykypäivän poikabändit voivat saada aikuiset naisetkin fanityttöilemään kuin olisivat jälleen teini-ikäisiä.
Ensin oli New Kids on the Block, sitten tulivat ’N Sync ja Backstreet Boys ja viime vuosina One Direction, 5 Seconds of Summer ja BTS
ovat saaneet aikaan samanlaista hysteriaa ja fanityttöilyä kuin ensin mainitut poikabändit – myös aikuisissa naisissa. Vaikka olisit aikuistunut, saatat silti pitää poikabändeistä eikä siinä ole mitään väärää, sillä poikabändit ovat olemassa syystä.
”Poikabändit ovat unelmapaketti. Ne kasataan niin, että jokainen nainen, iästä huolimatta, mieltyy johonkin poikabändin jäsenistä”, musiikkialan ihmisten kanssa töitä tekevän PR-firma Big Machine Agencyn omistaja Brad Taylor sanoi Women’s Healthille.
Sen jälkeen, kun jäsenet on valittu, heidän stylistit luovat heidän tyyliään. Taylorin mukaan jäsenten hiukset, vaatteet ja jopa meikki suunnitellaan niin, että ne edustavat sitä, mitä naiset miehistä haluavat sekä heitä opastetaan puhumaan, toimimaan oikein haastatteluissa ja vaikuttamaan ’täydelliseltä paketilta’.
Parisuhdeterapeutti Paul Hokemeyerin mukaan ihastuttua yhteen poikabändiin, voi niihin jäädä koukkuun loppuelämäksi.
”Tämä liittyy aivojen plastisuuteen ja siihen, miten aivot himoitsevat menneisyydessä koettua mielihyvää”, Hokemeyer sanoi.
Eli naiset haluavat kokea uudelleen dopamiini- ja oksitosiinihuuman, jota tunsivat kuullessaan Justin Timberlaken falsetin ensimmäistä kertaa
Hokemeyerin mukaan poikabändit ovat samankaltaisia ’täydellisen miehen’ esittelyssä, voi sen takia viiden vuoden päästä suosituksi nouseva poikabändi aiheuttaa samanlaisia reaktioita kuin lempibändisi tekee nyt tai vanha suosikkisi aiheutti kymmenen vuotta sitten.
Tämä voi siis selittää sen, miksi poikabändien konserteissa olevat äidit usein kiljuvat yhtä lujaa kin teinityttärensä, joita lähtivät sinne ”kaitsemaan”; se muistuttaa heitä ajasta, kun he itse olivat nuoria ja laittoivat huoneidensa seinille julisteita söpöistä poikapoppareista.
Poikabändeissä on kyse myös ulkonäöstä – vetovoimasta.
”Poikabändien jäsenet ovat testosteronin ruumiillistumia. Heidät on valittu ja opastettu edustamaan ideaalia kumppania”, Hokemeyer kertoi.
Ja kaiken tämän lisäksi poikabändien musiikki on tarttuvaa.
Mikä on sinun poikabändisuosikkisi? Jatkuiko BSB:n tai ’N Syncin fanitus aikuisena One Directionilla? Kommentoi alle!
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi