Tässä on erikoinen fakta sinisistä silmistä
Onko sinulla siniset silmät? Et ehkä silti tiedä kaikkea sinisiin silmiin liittyviä faktoja.
The List -sivustolla kerrotaan, että siniset silmät ovat toiseksi yleisin silmien väri. Tiedät varmasti, että ruskeat ovat yleisin silmien väri. Silti siniset silmät ovat vain noin 8–10 prosentilla ihmisistä. Ne ovat yleiset Euroopassa, varsinkin Skandinaviassa asuvilla.
Vihreät silmät ovat vain noin 2 prosentilla ihmisistä. Pähkinänruskeat ja kellertävät silmät ovat 5 prosentilla, mutta harmaat vain alle prosentilla.
Siniset silmät ovat seurausta geneettisestä mutaatiosta
Sinisiin silmiin liittyy erikoinen fakta: noin 10 000 vuotta sitten joku Euroopassa asuva koki ensimmäisenä sinisiä silmiä aiheuttavan mutaation. Se oli kuin kytkin, joka sammutti geneettisen mekanismin, joka aiheuttaa ihmisille ruskeat silmät. Ihmisen silmien väri määräytyy useiden geenien kautta. Ne säätelevät iiriksen melaniinituotantoa.
Sinisilmäisten määrä on kuitenkin vähentynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Vuosina 1905–1951 tehtiin Chicagon Loyolan yliopistossa tutkimus, jossa havaittiin, että sinisilmäisten valkoihoisten vauvojen määrä Yhdysvalloissa laski hämmästyttävästi 25 prosentilla. Mutta Skandinavian monissa maissa siniset silmät ovat edelleen lähes 90 prosentilla väestöstä.
Lue vielä mielenkiintoinen silmien väriin liittyvä aiempi uutinen:
Tämän väriset silmät omaavat juovat enemmän alkoholia – värillä yhteys alkoholismiin
Lähde: The List
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti