Tarkkana koiran kanssa lenkillä: Kyyt alkavat heräillä horroksesta – toimi näin, jos kyy puree koiraa
Koiranomistajalta vaaditaan nyt valppautta alueilla, joissa kyitä tavataan.
Koiran kanssa lenkille lähtiessä ulkona kannattaa olla tarkkana, sillä kyykäärmeet ovat alkaneet herätä talvihorroksesta. Erityistä valppauta koiranomistajilta vaaditaan liikkuessa koiran kanssa alueilla, joissa kyitä tavataan.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan kuun purema on usein vaarallisin keväällä, koska silloin kyseessä on usein nuori kyy. Nuoret kyyt ovat ärhäkämpiä kuin vanhemmat kyyt ja ne lisäksi erittävät usein enemmän myrkkyä.
Koira saa usein kyyn pureman kuonoon, kun koira nuuhkii maata tai tutkii käärmettä. Kuonoon osuneen pureman paranemisennuste on yleensä hyvä, mutta purema tassussa tai raajassa on vaarallisempi, sillä silloin myrkky pääsee nopeammin leviämään muualle elimistöön.
Agria Eläinvakuutus neuvoo, että jos epäilet kyyn purreen koiraasi tassuun, on tärkeintä pitää koira mahdollisimman paikallaan, jotta myrkky ei pääsisi leviämään muualle koiran elmistöön. Kanna koirasi autoon, jos pystyt, ja vie se äkkiä lähimmälle eläinklinikalle.
Näin tunnistat kyyn pureman oireet
Kun kyy on purrut, voi puremakohdassa useiminten nähdä sen hampaiden jättämät kaksi pientä reikää. Agria Eläinvakuutuksen mukaan tavallisia oireita ovat voimattomuus, väsymys, kuolaaminen ja toisinaan oksentelu.
Lievissä tapauksissa puremakohta turpoaa hieman. Vaikeammissa tapauksissa kyyn myrkky vaurioittaa koiran elimistöä, mikä voi johtaa jopa koiran menehtymiseen.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan jos kyyn purema on kuonossa, voi koiran koko pää turvota voimakkaasi. Turvotus voi levitä myös suun ja nielun alueelle, tukkien hengitysteitä.
Jos purema on tassussa, voi turvotus levitä koko raajaan. Turvotus voi lisääntyä 1-2 päivän aikana puremasta.
Toimi näin, jos kyy puree koiraa
- Jos kyy on purrut koiraa, ota yhteyttä lähimpään eläinlääkäriin
- Pidä koira mahdollisimman rauhallisena ja paikallaan – muista myös itse pysyä rauhallisena
- Jos purema on raajassa, vältä raajan liikuttamista. Jos mahdollista, kanna koira autoon ja eläinklinikalle
- Älä anna koiralle kyytabletteja, paitsi jos purema on pään alueella ja turvotus uhkaa tukkia hengitystiet
Näin puremaa hoidetaan
Agria Eläinvakuutuksen mukaan kyyn purema hoidetaan eläinlääkärissä nesteytyksellä sekä eläinlääkärin määräämällä kipulääkkellä. Tärkeä on huomioida, että koiralle ei saa antaa ihmisille tarkoitettuja särkylääkkeitä.
Vakavissa tapauksissa eläinlääkäri voi lisäksi antaa lemmikille kyyn myrkyn vasta-ainetta.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi