Tarkista vyötärönympäryksesi! Tämä on suomalaisten uusi terveysuhka
Kesäkuun 10. päivä vietetään kansainvälistä rasvamaksapäivää.
Sinunkin sisälläsi saattaa olla rasvoittunut maksa, joka on riski terveydelle. Rasvamaksa on noussut Suomessa uudeksi, merkittäväksi terveysuhaksi ylipainon lisääntyessä, kertoo Munuais- ja maksaliitto.
Lähes puolet yli 30-vuotiaista suomalaisista (46 %) ovat ylipainoisia, ja ylipainoisista jopa 80 prosentilla on rasvamaksa. Munuais- ja maksaliiton mukaan noin miljoonan suomalaisen aikuisen maksa on siis rasvoittunut.
Naisilla vyötärölihavuuden raja on 90 senttimetriä ja miehillä 100 senttimetriä. Vaikka ylipaino, ja etenkin vyötärölihavuus, on rasvamaksan tärkein aiheuttaja, esiintyy sitä myös normaalipainoisilla.
Kun maksan kudoksesta yli viisi prosenttia on rasvaa, on kyseessä rasvamaksatauti. Rasvan kertyminen maksaan häiritsee sen toimintaa.
”Rasvamaksa on tärkeä todeta ajoissa, koska se etenee yleensä hitaasti ja sen kulkuun voidaan vaikuttaa elintapaohjauksella ja tarvittaessa lääkehoidolla. Tärkein hoitomuoto on painonpudotus”, Munuais- ja maksaliiton maksa-asiantuntija Tarja Teitto-Tuckett sanoo tiedotteessa.
Hoida laihduttamalla ja liikunnalla
Joka viidennellä rasvamaksa voi edetä maksasolujen tulehdukseksi. Pitkään jatkuva tulehdus aiheuttaa osalle sairastuneista maksakirroosin, joka voi kehittyä maksasyöväksi; rasvamaksa on maksasolusyövän tärkein syy.
Munuais- ja maksaliiton mukaan rasvan kertyminen altistaa myös diabetekselle, verenpaineen nousulle, veren rasva-arvojen muutoksille ja muille sairauksille. Rasvamaksan hoitaminen kannattaa, sillä kun vatsaontelon rasvan saa laihdutettua pois, maksan muutokset voivat palautua.
Rasvamaksan parasta hoitoa ovat painonpudotus sekä liikunta. Tutkimusten mukaan jokaisen painokilon pudotus pienentää vyötärönympärystä sentillä, ja liikunta vähentää maksaan kertynyttä rasvaa sellaisenaankin ilman laihtumista.
”Sekä kestävyysliikunta että lihaskuntoharjoittelu pienentävät maksan rasvapitoisuutta. Liikunta kannattaa aloittaa kuitenkin maltilla. Aiempaa liikuntaa harrastamattomalle ja ylipainoiselle nykyiset liikuntasuositukset voivat olla liian haastavia ja liikuntaharrastus loppuu ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan”, Teitto-Tuckett kertoo.
Vanha kunnon hyötyliikunta on hyvä tapa lisätä liikettä päivään, ja kesäaikaan sitä on helppo toteuttaa kuin huomaamatta. Alla vielä koostetusti muutama täsmävinkki, joiden avulla vältät rasvamaksan.
- Lisää arkeen liikuntaa, kestävyys- tai voimaharjoittelua
- Pudota painoa
- Vältä tyydyttyneitä rasvoja kuten voita ja kookosrasvaa
- Vähennä fruktoosilla makeutettujen juomien litkimistä
- Jätä karkit kauppaan
- Unohda ihmedieetit
Kansainvälistä rasvamaksapäivää vietetään torstaina 10. kesäkuuta neljättä kertaa. Päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta rasvamaksasta, sen aiheuttajista ja sen hoidosta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi