Tämän ikäinen nainen on miesten mielestä seksikkäin – melko häiritsevä tutkimustulos
Olisitko uskonut, mikä ikä on kyseessä?
Elämme maailmassa, jossa moni käyttää valtavia määriä aikaa ja raha näyttääkseen mahdollisimman pitkään mahdollisimman nuorelta. Käytämme kallista kosmetiikkaa, värjäämme hiuksemme peittääksemme harmaantuvat kutrimme ja käymme aktiivisesti jumpassa, jotta pitäisimme yllä nuorekkaan vartalon.
Moni saattaa turvautua radikaalimpiinkin keinoihin, kuten botoxiin tai vaikkapa kasvojen kohotukseen, sillä nuorekkuus tulisi saavuttaa millä keinolla hyvänsä.
Eräässä tutkimuksessa saatiin kuitenkin selville, että millään näistä keinoista ei kuitenkaan ole hyötyä, sillä vaikka kuinka yrittäisimme näyttää nuorekkaammalta, olisi paras keino yksinkertaisesti lopettaa vanheneminen, kun täytämme 20 vuotta.
Eräässä tutkimuksessa nimittäin saatiin selville, miehet ovat kaikkein kiinnostuneimpia naisista, jotka ovat iältään 20–23 vuotta. Miehen omalla iällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä ikäinen nainen häntä vetää puoleensa, sillä niin kaksikymppiset kuin viisikymppiset miehetkin kertoivat olevan kaikkein kiinnostuneimpia 20–23-vuotiaista naisista.
Tällä tuloksella on suuri ero naisten vastaavaan tulokseen, sillä naiset pitävät pääosin eniten miehistä, jotka ovat lähellä hänen omaa ikäänsä.
Tutkimustulos onkin miesten antamien vastausten perusteella melko masentava, mutta onneksi maailmassa on myös miehiä, jotka pitävät vanhemmista naisista!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: YouBeauty / Kuva: J carter, Pexels
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yhdistyksen varainhankinta luovia tapoja kerätä varoja ja tukea yhteisöä
- Kannattaa kävellä joka päivä – 9 hyötyä, joista pääset nauttimaan
- Nämä 15 asiaa saavat miehen todella kuumaksi sinusta – kokeile ja ylläty
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että miehesi tarvitsee enemmän omaa tilaa
- 13 yleisintä syytä, jotka saavat pariskunnan eroamaan
- Nämä 10 asiaa miehet salaavat kumppaniltaan – listalla voi löytyä yllätyksiä
- 56 % miehistä menettää kiinnostuksensa, jos teet tämän treffien aikana
- Aloita aamusi juomalla lämmintä vettä – tämän vuoksi se kannattaa
- Hyödynnä käytetyt kahviporot uudelleen kotonasi – säästät pitkän pennin
- Tämä herkku saa hikan loppumaan – todella outo, mutta toimiva keino
- Miehet yleensä inhoavat näitä viittä asiaa, joita nainen tekee sängyssä
- Naisten mielestä mies on seksikäs tähän ikävuoteen asti – ei enää sen jälkeen
- Tutkimus: Syö suklaata tähän aikaan päivästä – se voi auttaa sinua laihtumaan
- 10 merkkiä paljastavat, ettei suhteenne tule kestämään pitkään
- Tämä on kaikista paras juoma, jos haluat litteämmän vatsan nopeasti
- 7 merkkiä, jotka kertovat, että parisuhteenne voi hyvin ja on kestävällä pohjalla
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi paljon tai laadukkaasti
- Jos silmäsi ovat siniset, niin nämä värit pukevat sinua parhaiten
- 7 kehonkielen merkkiä, jotka paljastavat kumppanisi pettävän sinua